Suoraan sisältöön 
In English  | På svenska
HAE Järvenpään sivuilta

Influenssan A (H1N1)v torjunta ja hoito Järvenpäässä

Pandeemisen H1N1 -viruksen aiheuttaman influenssan (sikainfluenssa) hoito ja rokotukset jatkuvat Järvenpäässä valtakunnallisten suositusten mukaisesti. Vaikka sairaus aiheuttaa suurta huolta, on hyvä muistaa, että H1N1 -virus ei tartu kaikkiin, ja että sen aiheuttama influenssa aiheuttaa yleisimmin tavallista kausi-influenssaa muistuttavan sairauden, mistä toipuu hyvin kotilevolla, tarvitsematta lääkärin hoitoa.

Kun taudinkuvaan liittyy vakavia oireita tai kun kuulut riskiryhmään, kannattaa hakeutua omalle terveysasemalle Vanhankylänniemeen tai Myllytielle. Ensiksi tulee kuitenkin soittaa omalle väestövastuusairaanhoitajalle puhelinaikoina ma–pe klo 8.15–09.45 ja 13-13.30 hoidon tarpeen arviointia varten.

Lisätietoa:

Rokotusaikataulu Järvenpäässä

Pandeemisen H1N1 -viruksen rokotukset on toteutettu Järvenpäässä valtakunnallisen rokotusjärjestyksen mukaisesti. Yleiset rokotustilaisuudet järjestettiin Myllytien terveysasemalla ja neuvolassa (Myllytie 13) ja Jampan neuvolassa (Jampankaari 5). 

Järvenpäässä on kohderyhmät 1-6 pääasiassa rokotettu, ja myös ikäryhmittäiset rokotustilaisuudet on toteutettu. Maaliskuussa järjestettiin vielä kaikille avoimia rokotustilaisuuksia. Rokotteita on ollut riittävästi saatavilla kaikkien halukkaiden rokottamiseen.

Pandemiarokotukset ovat aiheuttaneet muutoksia terveysasemien ja neuvoloiden normaaliin toimintaan (vastaanottoaikoja ja puhelinaikoja joudutaan perumaan ja supistamaan). Pahoittelemme tästä aiheutunutta haittaa.

Lisätietoa:

  • Tarkat rokotusaikataulut julkaistiin aina uusimmissa tiedotteissa osassa Aikuiset > Terveys > Ajankohtaista ja Etusivulla
  • Rokotusaikatauluja voi myös seurata paikallisten tiedotusvälineiden uutisista ja Viikkouutisten ilmoituksista
  • Rokotusaikatauluista on kerrottu myös Järvenpään kaupungin automaattisessa influenssatiedotteessa, puhelinnumerossa 020 690 114. Samat tiedot olivat aina myös Internetissä.
  • Rokotusjärjestys kohderyhmäkuvauksineen
  • www.thl.fi/sikainfluenssa
  • www.stm.fi/sikainfluenssa

Sivu päivitetty 26.3.2010



Yhteystiedot:
Järvenpään kaupunki
Hallintokatu 2, PL 41
04401 JÄRVENPÄÄ
Kaupungintalo
avoinna ma-ke 9-15,
to 9-18, pe 8-13

Vaihde (09) 27 191
avoinna ma-to 8-16, pe 8-14
Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot
  Netland-tuotantoa