Suoraan sisältöön 
In English  | På svenska
HAE Järvenpään sivuilta

The Tädit jaksaa heilua...

The Tädit
The Tädit
 
The Tädit musiikkivideo
The Tädit  -ohjelma sai alkunsa varsin arkipäiväisestä sattumuksesta. Eräällä asiakkaalla oli ollut selvitettävänään kirjaston tiskillä asia, johon syystä tai toisesta piti palata myöhemmin. Asiakkaalta kysyttiin, kenen kanssa tämä oli asioinut. Vastaus oli ollut ”se oli joku sellainen harmaatukkainen viisikymppinen”. Kyseessä oli – yllättävää kyllä -  kirjaston nuorimpiin kuuluva virkailija, jolla on pitkä punainen tukka…  

Koska asiakkaat näkevät kirjastotädit  aina tällaisina, todettiin, että tämä mielikuva voisi toimia ohjelman lähtökohtana.  Hankittiin kahdeksan samanlaista harmaata nutturaperuukkia ja vierailtiin ahkerasti paikallisilla kirpputoreilla, joista ihan kiitettävästi löytyikin tyylikästä ja sopivan väritöntä puettavaa.

Kokonaisvaltainen performanssi The Tädit rakentui erilaisista elementeistä mm. musiikista, tanssista ja taustafilmistä, mukaan otettiin vaikutteita mm. puolustusvoimista. Showssa esiteltiin arkipäiväistä puurtamista lainaus- ja palautuspisteissä, purnattiin tekniikan toimimattomuutta ja rahan puutetta, harrastettiin kirjavinkkausta, haaveiltiin nuoresta miehestä, mukana oli myös häivähdys haaveellista erotiikkaa akrobatiaakaan unohtamatta.

Ohjelman koomisuus perustui osaltaan ristiriitaan kiltin ja huomaamattoman kirjastotädin olemuksen ja paikoitellen varsin rohkean lavaesiintymisen välillä.  Ensimmäinen esitys tammikuisessa juhlassa oli menestys, tätejä suorastaan vaadittiin esiintymään uudelleen 40 vuotta täyttävän Järvenpään kaupungin henkilöstöjuhlassa 12.10. Eikä yleisö jäänyt kylmäksi tälläkään kertaa! Parikymmentä minuuttia kestävä show esitettiin Järvenpää-talon Sibelius-salissa kahdesti illan aikana ja moni kertoi käyneensä katsomassa The Tätejä molemmilla kerroilla.

Muutama vuosi sitten Järvenpään kaupungin nettisivuilla pyöri toinen taustavideoista. Sitä kävi vuoden aikana katsomassa lähes 15 000 katsojaa. Videota on toivottu takaisin ja nyt toive on toteutunut. Katso video.




Yhteystiedot:
Järvenpään kaupunki
Hallintokatu 2, PL 41
04401 JÄRVENPÄÄ
Kaupungintalo
avoinna ma-ke 9-15,
to 9-18, pe 8-13

Vaihde (09) 27 191
avoinna ma-to 8-16, pe 8-14
Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot
  Netland-tuotantoa