Jotta kuntalaisilla on mahdollisuus seurata ja vaikuttaa asioihin, tiedottaa kaupunki vireille tulevista, vireillä olevista ja päätetyistä asioista aktiivisesti. Avoimen vuorovaikutuksen ja vuorovaikutusmahdollisuuksien lisäämien on olennaisen tärkeää, sillä se on ainoa tapa tarjota asukkaille mahdollisuus seurata ja valvoa päätöksentekoa. Yhteisen kaupunkimme kehittämisen kannalta on tärkeää, että kaupunkilaiset osallistuvat aktiivisesti ja tarvittaessa myös kriittisesti kaupungin asioiden hoitoon. Viestintä tarjoaa keskusteluun osallistujille tietoaineistoa ja luo perusedellytyksiä yhteisten asioiden hoitoon. Tässä työssä kaupungin hyvä yhteistyö kotiseutu-, kaupunginosa- ja asukasyhdistysten, poliittisten ryhmittymien sekä kaupungin kehittämiseen tähtäävien yhdistysten kanssa on tärkeää. Otamme mielellämme vastaan palautetta tai vinkkejä sitä, miten voisimme entistä paremmin turvata kaupunkilaisten vuorovaikutus- ja osallistumismahdollisuuksia. Voit välittää viestiä meille palautelomakkeella. Viesti toimitetaan asianomaiselle viranhaltijalle, jonka tehtävänä on vastata palautteeseen, kun lähettäjä on antanut yhteystietonsa.
Julkiset kuulutukset www.kansanvalta.fi Kantelu Kyselyt Kunnan päätöksentekoon osallistuminen Kuntalaisaloite Muutoksenhaku päätöksiin Nuorten Aloitekanava www.otakantaa.fi Poliittiset puolueet Päätöksenteko ja luottamushenkilöt Sähköinen asiointi Vallakas - kuntalaisen vaikuttamisopas |