Max Savikangas on vuonna 1969 Helsingissä syntynyt, Sibelius-Akatemiasta vuonna 1998 musiikin maisteriksi valmistunut säveltäjä ja alttoviulisti. Hänen tähänastinen sävellystuotantonsa käsittää 72 sävellystä: instrumentaali- ja vokaalisävellyksiä, elektroakustisia teoksia, monitaideteoksia ja näiden yhdistelmiä. Uusinta Kustannusosakeyhtiö julkaisi 17.1.2004 Savikankaan sävellyksistä koostuvan tupla-cd-levyn "Extraterrestrial", jolla on 21 teosta, levytyksen kokonaiskesto on yli kaksi ja puoli tuntia. Alttoviulusolistina ja kamarimuusikkona Savikankaan työskentely painottuu nykymusiikin esittämiseen ja improvisaatioon. Hän on Uusinta-kamariyhtyeen ja Uusinta-jousikvartetin perustajajäsen sekä esiintyy säännöllisesti myös mm. Avanti!-kamariorkesterin konserteissa. Savikankaan viime aikojen sävellystuotannosta mainittakoon: Kampin laulun tilaama "Sohva on kohtu" sekakuorolle ja kahdelle lyömäsoittajalle (2008), "Pussyhead 69" alttoviulu- ja live-elektroniikkasolistille, kamariyhtyeelle ja VJ-videokuvalle (2007, Uusinta-kamariyhtyeen tilaama ja kantaesittämä ICMC-festivaaleilla Kööpenhaminassa 29.8.2007), "Black Metal" baritonisaksofonille ja pianolle (2007), "Katoamisia" alttoviululle ja live-elektroniikalle (2007), "Geenimanipuloitu Väinämöinen laulaa kyborgi-Joukahaisen lumeavaruuden mustaan aukkoon" (2006) kanteleelle ja live-elektroniikalle, kahdelle harmonikalle ja jousikvintetille, äänimaisema Janne Järvenpään Janne-kävelykadulle (2006), "ZooMusiikkia" jousiorkesterille Salla Tykän lyhytelokuvaan "Zoo" (2006), "Kranker Matthäus" huilulle ja alttoviululle (2006), ääni-installaatio "Vasara, alasin, jalustin" (2005, sisältää n. 7 tuntia musiikkia) näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iirikseen, "Sulkapallo-ooppera" Juha-Pekka Hotisen ja Teemu Mäen teksteihin ja visualisointiin (2005, kesto n. 90 min., josta 75 min. musiikkia), GT-ensemblen tilaama "LA-DA" lausujalle ja kamariyhtyeelle (2005), Markus Hohdin tilaama sonaatti "Blood Brain Barrier" sellolle ja pianolle (2004-7), "Kaliki" soolosellolle (2003), joka oli sellisti Markus Hohdin tilaus ensikonserttiinsa sekä kolmoiskamariconcertante "White Dwarf" jousitriolle, live-elektroniikalle ja kamariyhtyeelle (2003, Uusinta-kamariyhtyeen tilaama ja kantaesittämä). Parhaillaan ja lähitulevaisuudessa työn alla olevista sävellysprojekteista mainittakoon konsertto alttoviululle ja kamariorkesterille, Eija Kankaanrannan tilaama duo alttoivululle ja kanteleelle, Eva Alkulan tilaama kvintetto sähkökanteleelle, live-elektroniikalle ja jousikvartetille sekä Akateemisen saksofonikvartetin, joht. Olli-Pekka Tuomisalo, pyytämä saksofonikvartetto. Max Savikangas on pitänyt sävellyskonsertit 11.10.2001 Järvenpään Sibelius–viikoilla sekä 14.8.2004 Kallio-Kuninkalan musiikkifestivaalilla, joissa molemmissa hän myös esiintyi alttoviulistina. Marras-joulukuussa 2007 hollantilainen nykymusiikkiyhtye Ensemble88 kutsui hänet neljän sävellyskonsertin kiertueelle Hollantiin. Savikankaan sävellyksiä on kuultu lisäksi ICMC-festivaaleilla Kööpenhaminassa 2007, kansainvälisissä alttoviulukongresseissa Islannissa 2005 ja Australiassa 2007, Ung Nordisk musik -festivaaleilla Kööpenhaminassa 1996 ja Oslossa1997, Helsinki Biennalessa, Helsingin Juhlaviikoilla, Helsingin Musica Nova -festivaalilla, Viitasaaren Musiikin Ajassa, Turun Musiikkijuhlilla, Yle 1 -kanavalla, Tanskan radiossa, Uusinta-kamariyhtyeen konserteissa, Korvat Auki -konserteissa, nykytaiteen museo Kiasmassa, Ateneumin taidemuseossa ja muissa taidenäyttelyissä, tanssiesityksissä (mm. Zodiak -tanssiteatteri) sekä installaatioiden, videoteosten, monitaideteosten, workshoppien ja performanssien osana. Suomen rajojen ulkopuolella Savikankaan musiikkia on esitetty Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa, Hollannissa, Unkarissa, Venäjällä, USA:ssa, Kanadassa ja Australiassa. Savikankaan kustantaja on Uusinta kustannusosakeyhtiö (www.uusinta.com). Sävellystyön ja alttoviulunsoiton lisäksi Max Savikangas on kiinnostunut monitaiteellisista yhteistyöprojekteista, joissa saatetaan joskus käyttää nykytekniikkaa työkaluna. Laajamittaisimpana Savikankaan monitaideprojektina mainittakoon Savikankaan suunnittelema ja toteuttama Lasten sävellyspaja Hugo Simbergin teoksiin Ateneumin taidemuseossa 24.2. - 30.4.2000. Toinen, jatkuvasti meneillään oleva Savikankaan monitaiteellinen projekti on nimeltään "Ääninen - lasten internet-äänisanakirja ja sävellysympäristö", jonka hän on ideoinut ja suunnitellut. "Ääninen" syntyi yhteistyössä Sibelius-Akatemian musiikin innovaatiokeskuksen ja multimediaohjelmointiyritys Ambitonen kanssa. Ääninen julkaistiin internetissä 28.5.2002 osoitteessa www.siba.fi/aaninen. Äänisestä tehtiin Max Savikankaan johdolla myös erillisversio tiedekeskus Heurekan musiikkinäyttelyyn, joka oli auki maaliskuusta 2005 maaliskuulle 2006. Savikankaan tähänastisista laajin teos, elektroakustinen ääni-installaatio "Vasara, alasin, jalustin" julkaistiin 30.8.2005 näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä Helsingin Itäkeskuksessa (Marjaniementie 74). Teos on pysyvä, ja se on ensimmäinen Valtion taideteostoimikunnan tilaama julkiseen tilaan sijoitettu ääni-installaatio. Teoksessa yhdistyvät palvelukeskuksen 3. kerroksen sisääntuloaulan fyysis-akustinen tila, sen arkiäänet, kuulijan liikkuminen tilassa sekä teosta varten sävelletty, yhdistelmiltään muuntuva ja tilassa liikkuva musiikki, jonka kokonaiskesto on n. 7 tuntia. Teos hyödyntää nykyteknologiaa, mm. suuntaavia elektromekaanisia kaiuttimia, infrapunasensoreita, permutointia sekä äänen liikuttelua tilassa releohjauksella. Teos valittiin ehdolle vuoden 2005 Teosto-palkinnon saajaksi. Max Savikangas on Suomen Säveltäjien, Suomen alttoviuluseuran sekä Muu ry:n jäsen. Hänet on nimitetty kansainvälisen alttoviuluseuran (International Viola Society) hallitukseen kolmivuotiskaudeksi 1.1.2008 - 31.12.2010 nimikkeellä järjestösihteeri (executive secretary). © Max Savikangas 2008 |