A

Avoin varhaiskasvatus

Avointa varhaiskasvatusta järjestetään Maahisen perhekeskuksen toimesta Jampassa, Isokydössä ja Lepolassa. Ulkoleikki-toimintaa järjestetään myös Juhani Ahon puistossa Järvipuistonkadulla.

Maahisen perhekeskuksen tiloissa, Naavatie 1, on mahdollisuus mm. tavata toisia lapsiperheitä, osallistua henkilökunnan järjestämiin kaikille avoimiin tapahtumiin ja kokoontumisiin ja ulkoilla piha-alueella. Maahisessa on myös yli 3-vuotiaille lapsille tarkoitettuja varhaiskasvatuskerhoja.

Varhaiskasvatuskerhoja ja muuta toimintaa, esim. äiti-lapsi kahviloita, on myös Mankalan koulun piharakennuksessa ja Perhekeskus Pollessa Lepolan alueella.

Kerhoihin haetaan hakemuksella, jonka voi tulostaa Maahisen perhekeskuksen sivuilta. 

Mannerheimin lastensuojeluliiton Järvenpään osasto järjestää myös lapsiperheille tarkoitettua avointa toimintaa, esimerkiksi Myllytiellä Keltasirkun toimitiloissa.

Myös Järvenpään seurankunnalla on päiväkerhotoimintaa yli 3-vuotiaille lapsille.