A

Hyvinvointipalvelut

Päivitetty 9.7. 

Myllytien toimintakeskus

Myllytien toimintakeskusta ei avata kesäkaudella 2020. Ryhmätoiminta on ollut keskeytettynä maanantaista 16.3. alkaen. Myllytien toimintakeskuksessa käy päivittäin kymmeniä ikäihmisten ja muidenkin riskiryhmien ryhmiä.

Cooperin Kulma

Cooperin Kulman kahvila avautuu yleisölle 1.6. Siellä ei järjestetä edelleenkään yhteistä lounasruokailua, mutta ruoka-annoksia voi ostaa ulos ma–pe klo 10.30–13.00 välisenä aikana. Ti–pe klo 8–9 on myös mahdollista noutaa edellisen päivän ennakkotilattu ruoka-annos. Asiakkaita on ohjeistettu käsi- ja yskimishygieniaan. Cooperin Kulmassa käyminen on sallittua ainoastaan täysin terveenä.
Lisätietoja Cooperin Kulman toiminnasta

Kaupungin ympärivuorokautiset asumisyksiköt

Suomen hallitus suositteli 17.6., että hoivakotien asukkaille järjestettäisiin mahdollisuus tavata läheisiään esimerkiksi ulkona riittävästä suojautumisesta huolehtien, tai järjestämällä erillisiä suojattuja tapaamistiloja. Vierailut myös vanhusten ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä ovat mahdollisia, mutta yksiköiden johtajat voivat tarvittaessa kieltää vierailut tartuntatautilain perusteella.

Keusoten ympärivuorokautisen asumisen yksiköissä omaistapaamiset on aloitettu jo osassa yksiköitä mahdollisuuksien mukaan. Käytännössä ne on toteutettu ulkona ja varattu etukäteen. Tällä tavoin varmistetaan turvavälit sekä henkilökunnan riittävyys tapaamisen järjestämiseen.

Mikäli haluat tulla tapaamaan läheistäsi, olethan ensin yhteydessä asumispalveluyksikköön ja sovit tapaamisen järjestelyistä. Vierailijoiden on oltava täysin terveitä ja noudatettava yksikön hygieniaohjeita.

Vaikuttamo

Työnhakijoille tukea työllistymiseen ja osaamisen kehittämiseen saa Vaikuttamosta. Vaikuttamon palvelut toimivat edelleen etänä, mutta mahdollista on tavata myös ajanvarauksella Vaikuttamon toimipisteessä. Tulethan sovittuun tapaamiseen vain täysin terveenä. Tiedotamme palvelun muutoksista somekanavilla ja tällä sivustolla.

Osaamis- ja työllisyyspalvelut ja Vaikuttamo

Nuorisopalvelut

Nuorisotoimi aloittaa normaalin kesätoiminnan ulkotiloissa 1.6. alkaen. Se päättyy juhannuksena. Nuorisotyöntekijät tavoittaa somesta maanantaista perjantaihin klo 16–20. Myös puhelimitse ja WhatsAppilla saa yhteyden. Työntekijöiden puhelinnumerot ja ajankohtaiset tiedotteet nuorisopalveluiden toiminnasta löytyvät Nuorten Järvenpää -sivustolta

Perhetalo Joutsikki 

Perhetalo Joutsikki on suljettuna koko kesäkauden, eikä ryhmätoimintaa järjestetä. Lapsiperheiden hyvinvoinninohjaajat ovat tavoitettavissa puhelimitse arkisin klo 8–16 numeroista 040 315 2769 (alle kouluikäisten perheet) ja 040 315 2211 (kouluikäisten perheet). Yhteyttä voi ottaa myös tekstiviestillä tai Wilma-viestillä.
Lisätietoja lapsiperheiden hyte-palveluista

Tärkeitä puhelinnumeroja

MLL - Puhelinpalvelu (myös englanniksi, arabiaksi ja ruotsiksi)

Terapeuttisia palveluja koronasta selviämiseen (Suomen Mielenterveystalo)