A

Sopimus lapsen elatuksesta

Lapsella on oikeus saada riittävä elatus vanhemmiltaan, kunnes hän täyttää 18 vuotta. Molemmat vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan. Elatusapua määrittyy lapsen elatuksen tarpeen sekä kummankin vanhemman elatuskyvyn mukaisessa suhteessa.

Tilanteissa, missä lapsen vanhemmat eivät asu yhdessä, muualla asuva vanhempi toteuttaa tätä lain mukaista elatusvastuutaan yleensä kuukausittain maksettavalla elatusavulla. Sen euromäärästä vanhemmat voivat neuvotella lastenvalvojan luona. Lastenvalvoja vahvistaa elatusta koskevan sopimuksen, mikäli vanhemmat ovat sopimuksen sisällöstä yhtä mieltä. Jos vanhemmat eivät pääse sopimukseen elatusavusta, he voivat viedä asian käräjäoikeuden päätettäväksi.

Elatussopimuksen tulee olla lapsen elatuksen tarpeen ja elatusvelvollisen maksukyvyn mukainen. Elatussopimus pyritään laatimaan kerralla lapsen täysi-ikäisyyteen asti, mutta sopimuksen laatiminen määräaikaisena on perusteltua joissakin tilanteissa. Oikeusministeriö on antanut ohjeet lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi. Ohje on luonteeltaan suositus ja se on laadittu silmällä pitäen tavanomaisia elatustilanteita. Se ei välttämättä anna vastauksia mahdollisiin erikoistilanteisiin liittyviin kysymyksiin.

Lastenvalvojalla vahvistettu elatussopimus vastaa tuomioistuimen päätöstä mm. siten, että se on perintäkelpoinen asiakirja, jolloin perintä voidaan viime kädessä toteuttaa ulosottoviraston kautta. Ulosottohakemus laaditaan ulosottovirastossa ja sen liitteeksi tarvitaan lastenvalvojalla vahvistettu elatussopimus tai tuomioistuimen päätös lapsen elatusavusta. Velallinen joutuu maksamaan laiminlyödyn elatusavun lisäksi myös viivästyskoron.

Elatustuki ja indeksikorotukset
Elatustukijärjestelmä turvaa maksukyvyttömän tai vähävaraisen elatusvelvollisen lapselle elatuksen. Vuonna 2014 elatustuen määrä on 153,63 €/kk. Elatustuen myöntää Kela ja lisätietoa elatustuesta löytyy kelan sivuilta www.kela.fi.

Elatusavut ovat sidottu elinkustannusindeksiin. Viimeisin korotus on tullut 1.1.2014 ja se on ollut 1,17 % suuruinen. Korotus koskee kaikkia voimassa olevia lapsen elatuksesta annetun lain nojalla tehtyjä elatusapusopimuksia niiden vahvistamispäivämäärästä riippumatta. Elatusvelvollisen täytyy itse lisätä indeksikorotus elatusapuun. Indeksikorotukset ovat lakisääteisiä, ja maksun saaja voi tarvittaessa ulosmitata korotuksen.

Koulutusavustus
Elatuslain 3 § 2 mukaan vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös 18 ikävuoden jälkeen, mikäli se katsotaan kohtuulliseksi. Arvioinnissa vanhemmat voivat ottaa huomioon lapsen taipumukset, koulutuksen kestoaika, siitä aiheutuvien kustannusten määrä sekä lapsen mahdollisuudet koulutuksen jälkeen vastata itse koulutuksestaan aiheutuneista kustannuksista. Koulutuskustannuksiksi voidaan katsoa myös elatusmenot koulutuksen ajalta. Yleensä lapsen kanssa asuva vanhempi suorittaa avustuksen luonapidon muodossa ja toinen vanhempi rahamääräisesti. Itsenäisesti asuva 18-vuotias voi vaatia koulutusavustusta molemmilta vanhemmiltaan. Tällöin koulutusavustusvelvollisuus jakautuu vanhempien välillä heidän maksukykyjensä mukaisessa suhteessa.

Koulutusavustuksen euromäärästä ja sen maksuajasta on mahdollista laatia kirjallinen sopimus, jonka lastenvalvoja vahvistaa. Lapsi on 18 vuotta täytettyään toinen sopijaosapuoli. Asian voi viedä myös käräjäoikeuden päätettäväksi. Kanteen nostaja toimii tällöin täysi-ikäinen lapsi, jolle koulutusavustusta maksetaan.

Lue lisää Usein kysytyt kysymykset -kohdasta.