Henkilöstön vahva osallisuuskokemus korostui varhaiskasvatuksen toimintakauden loppuarvioinnissa

Järvenpään kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen toimintakautta 2021–2022 arvioitiin syyskuussa, tammikuussa ja huhtikuun lopussa. Toimintakauden loppuarvioinnissa vastauksia saatiin 349. Suurin osa vastauksista oli yksilöarvioita, ja pieni osa tiimiarvioita. Henkilöstön vahva osallisuuskokemus nousi loppuarvioinnissa erityisen vahvasti esille, mutta lisäksi kaikkien osa-alueiden keskiarvo joko nousi tai pysyi syksyn arvioinnin keskiarvon tasolla.  

“Näissä loppuarvioinnin tuloksissa näkyy Järvenpään varhaiskasvatuksen jatkuva systemaattinen arviointitapa ja henkilöstön vahva halu kehittää työtään. Opittavaa silti vielä riittää esimerkiksi lasten välisen vuorovaikutuksen dokumentoinnissa sekä kuvien käytössä vuorovaikutuksen tukena. Iso onnistuminen on se, että ilmapiiri lapsiryhmissä saa niin hyvät arviot sekä henkilöstöltä että huoltajilta!”, tuloksia kommentoi varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Marju Niinisalo.  

Pedagoginen toiminta ja oppimisympäristöt saivat keskiarvoksi arvosanan 4,0, asteikolla 1–5. Henkilökunnan arvosana nousi hieman syksyn arvioista (3,9) ja huoltajat antoivat arvosanaksi osa-alueelle 4,4. Parhaan keskiarvon (4,4) sai toteama “Pysähdyn arjen toiminnon äärelle, vastaan hetkessä nouseviin lasten tarpeisiin”. Heikoin arvosana (3,2) tuli toteamalle “Tiimissäni dokumentoidaan ja päivitetään säännöllisesti arjen käytäntöjä sekä niiden perusteita TPTS:ään ja olen perehtynyt niihin”. Keskiarvo nousi kuitenkin aavistuksen syksyn arvioinnista. 

Indikaattori “vertaisvuorovaikutus ja ryhmän ilmapiiri” sai arvioinnissa myönteisen oppimisympäristön toteamien osalta arvosanaksi syksyn tavoin 4,1 ja huoltajilta 4,4. Toteama “Vuorovaikutukseni on myönteistä, hyvinvointia tukevaa, avointa ja kunnioittavaa. Vastaan siitä, että ryhmän ilmapiiri mahdollistaa päivittäin lapsille turvaa, lämpöä, innostusta ja välittämistä. Vastaan lasten erilaisiin tunnetiloihin lämpimästi ja tarkoituksenmukaisesti.” sai teeman parhaan keskiarvon 4,5. Heikoimmaksi toteamaksi arvioitiin “Tiimissä on lisätty ymmärrystä henkilöstön ja lasten välisen vuorovaikutuksen luonteesta suunnitelmallisen dokumentoinnin avulla. Ryhmän vertaisvuorovaikutusta ja ilmapiiriä on arvioitu yhdessä erityisopettajan ja/tai päiväkodin johtajan kanssa”, arvosanalla 3,5.  

Vertaisvuorovaikutus ja ryhmän ilmapiiri -indikaattori sai lasten mielekkään osallistumisen osalta arvosanakseen saman kuin syksyn arvioinnissa, 4,0. Huoltajat arvioivat teeman arvosanaksi 4,4. Toteama “Kiinnostun lasten ajatuksista ja vahvistan yhteistä vuorovaikutusta päivittäin. Toimimme päivittäin pienryhmissä.” sai teeman parhaan keskiarvon, 4,4. Heikoiten toteutuvaksi teemassa arvioitiin toteamaa “Käytän kuvia kommunikaation, vuorovaikutuksen ja toiminnan ohjauksen tukena.”, arvosanalla 3,4.  

Vastaajat kokivat tulevansa kuulluiksi työyhteisöissään

Osallisuus sai teemana arvosanaksi kyselyssä 4,2. 76,5 % vastanneista koki osallisuuden toteutuvan Järvenpään varhaiskasvatuksessa joko erittäin hyvin tai hyvin. 13,5 % koki osallisuuden toteutuvan joko kohtalaisesti tai erittäin huonosti. Suurinta osallisuuden kokemusta vastaajat kokivat työyhteisössä tai tiimissä kuulluksi tulemisesta, jonka keskiarvo oli 4,3. Heikointa osallisuuden kokemus oli vastaajien omassa aktiivisuudessa työn kehittämiseen liittyvissä keskusteluissa.  

Lapsia tekemässä palapelejä, ainoastaan kädet näkyvät.
Jaa juttu: