Kaupunginvaltuusto valitsee kaupunkikehitysjohtajan 26.5.

Järvenpään kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 10.5. laajennetun henkilöstöasiainjaoston esityksen mukaisesti esittää valtuustolle kaupunkikehitysjohtajan viran kolmeksi kärkiehdokkaaksi (aakkosjärjestyksessä) Kia Akselaa, Olli Keto-Tokoita ja Harri Palviaista. Virkavaalissa valtuutettu voi antaa äänensä kenelle tahansa hakemuksensa hakuajan päättymiseen mennessä jättäneelle kelpoisuusehdot täyttävälle hakijalle, joka ei ennen virkavaalia ole perunut hakemustaan.

Palvelualuejohtajien rekrytointi hallintosäännön hengessä vakiintunut

Järvenpään kaupungin tapa hakea johtajia on määritelty hallintosäännössä. Kaupunginjohtajan ja palvelualueiden johtajien valinnasta päättää kaupunginvaltuusto. Muiden johtajien virkojen täyttämisestä päätöksen tekee kaupunginhallitus.

Kaupunkikehitysjohtajan viran täytössä toimitaan samalla kaavalla kuin viime syksynä tehdyissä palvelualuejohtajien (Hyvinvointi, Kasvatus ja opetus) rekrytoinneissa. Rekrytointiprosessin kulku on ollut pääpiirteissään seuraava:

  • 15.2. kaupunginvaltuusto päätti periaatteet ja kelpoisuuden kaupunkikehitysjohtajan virkaan. Virka päätettiin täyttää avoimella hakumenettelyllä ja kelpoisuusvaatimukseksi asetettiin soveltuva korkeakoulututkinto.
  • 2.3. laajennettu henkilöstöasiainjaosto päätti kokouksessaan kaupunkikehitysjohtajan viran hakuilmoituksen ja osaamisprofiilin sekä päätti viran hakuajaksi neljä viikkoa 4.3.2021 alkaen. Hakukanaviksi todettiin samat kanavat kuin syksyn Opetuksen ja kasvatuksen sekä Hyvinvoinnin palvelualuejohtajien hauissa.
  • 1.4. päättyneenä hakuaikana hakemuksensa virkaan jätti 17 henkilöä. Laajennetun henkilöstöasiainjaoston jäsenille toimitettiin haun päätyttyä sähköinen linkki hakemuksiin kaupungin rekrytointijärjestelmässä.
  • 13.4. laajennettu henkilöstöasiainjaosto käsitteli kokouksessaan hakijoista kootun ansiovertailun sekä hakijoiden hakemukset. Näiden perusteella se teki valinnan hakijoista, jotka valittiin tekemään ennakkotehtävät. Näitä hakijoita oli 10. Jaosto päätti myös ennakkotehtävistä.  Ennakkotehtävien määräaika oli, jonka jälkeen ne toimitettiin laajennetun henkilöstöasiainjaoston jäsenille tutustuttaviksi.
  • 20.4. laajennettu henkilöstöasiainjaosto käsitteli kokouksessaan ennakkotehtävät. Yhdeksän hakijaa oli jättänyt vastauksensa ennakkotehtäviin ja näistä kuusi valittiin haastatteluun.
  • 23.4. laajennettu henkilöstöasiainjaosto haastatteli viisi hakijaa. Yksi hakija ilmoitti ennen haastatteluja vetäytyvänsä hausta. Jaosto valitsi neljä hakijaa osallistumaan kärkihakijoiden paneeliin sekä henkilöarviointeihin.
  • 3.5. järjestettiin kaupunginvaltuustolle kärkihakijoiden paneeli.
  • 4.5. laajennettu henkilöstöasiainjaosto sekä kaupunginhallituksen jäsenet kuulivat henkilöarviointien tulokset arvioinnit tehneeltä konsultilta. Tämän jälkeen jaosto jatkoi varsinaista kokoustaan ja teki kaupunginhallitukselle esityksen, että kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle virkavaalin suorittamista kolmen kärkihakijan välillä.
  • Toukokuun aikana valtuutetuille on järjestetty useille päiville mahdollisuus tutustua ansiovertailuun ja henkilöarviointien raportteihin.
  • 10.5. kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle kolmea kärkihakijaa.

Näin prosessi jatkuu:

  • 24.5. kaupunginvaltuusto käy keskustelun kaupunkikehitysjohtajan viran täytöstä sähköisessä kokouksessaan.
  • 26.5. kaupunginvaltuusto järjestää virkavaalin kaupunkikehitysjohtajan viran täyttämiseksi.
  • 31.5. Kaupunginhallitus tekee toimeenpanopäätöksen kaupunginvaltuuston 26.5. toimittamasta virkavaalista
  • 1.6. tarkastetaan kaupunginhallituksen edellisen päivän kokouksen pöytäkirja ja viran täytön valitusaika alkaa. Samaan aikaan aloitetaan valmistelut valitun henkilön viran hoidon aloittamiseksi.

Järvenpään kaupungin hallintosääntöä on muutettu ennen viime syksyn johtajahakuja niin, että palvelualuejohtajien kelpoisuus, viran auki julistaminen ja viran täyttö päätetään valtuustossa. Lisäksi näiden virantäyttöjen valinnassa toimii laajennettu henkilöstöasiain jaosto, johon osallistuu kaikkien vaaleissa valittujen ryhmien edustajat.

– Uudistettu hallintosääntö on tältä osin osoittautunut toimivaksi ja sen mukaisesti toteutetut palvelualuejohtajien rekrytoinnit sekä viime syksynä että nyt tänä keväänä ovat sujuneet suunnitellussa aikataulussa, laajennetun henkilöstöasiainjaoston puheenjohtaja Ulla-Mari Karhu sanoo.

Jaa juttu: