Takaisin listaukseen
Blogi

Kotikaupunkini Venäjä räp

Järvenpäättäjät

Synnyin, kasvoin ja kävin kouluni Helsingissä, mutta tiesin jo lapsena missä oli Järvenpää.

Isäni työskenteli Valtionrautateillä ja meillä oli ilmaiset junamatkat. Isä, äiti, minä ja pikkubroidi kuljimmekin aina junalla. Vanhempani olivat tavanneet toisensa Helsingissä, mutta molempien sukujuuret olivat böndellä. Junailimme Savoon, Keski- Suomeen, Karjalaan ja hiihtolomareissuille Vuokattiin tai Lappiin. Useimmin kuljimme kuitenkin väliä Helsinki-Hämeenlinna, sillä Hämeenlinnassa asui äitini äiti Lyyti- mummo.

Lapsuuteni junat olivat tsuku tsuku- junia. Pikkuhiljaa kiihdytettiin Stadista kohti pohjoista ja Järvenpää oli Pasilan ja Keravan jälkeen kolmas pysähdyspaikka. Tämän muistan erittäin hyvin, sillä perheellä oli sääntö: vasta Järvenpäästä liikkeellelähdön jälkeen sai avata eväät.

Höyryveturin vetämänä matkanteko oli hidasta ja pikkuskidistä matka Järvenpään asemalle tuntui kestävän ikuisuuden. Järvenpää oli meille pikkubroidin kanssa eväindensyönnin aloitusasema. Mitään muuta en kansakoulukloddina Järvenpäästä tiennyt.

Toinen muisto Järvenpäästä, kun pääsimme Maken faijan Triump Heraldin kyydissä käymään Peikkometsässä. En voinut silloin aavistaa, että Järvenpäästä tulisikin pulskan vuosikymmenen päästä kotipaikkani.

Pientä tsägääkin siinä kyllä oli – intin jälkeen kävin Hakaniemen työvoimatoimistossa ja löysin ilmoituksen, jossa Kellokosken sairaala etsi hoitajien sijaisia. Sain ”vipparin” paikan ja muutin Kellokoskelle sairaalan asuntolaan. Vuoden päästä vaimoni oli raskaana ja tarvitsimme isomman asunnon. Muutimme vuokra-asuntoon Sävelkujalle maaliskuussa 1977.

En tuntenut Järvenpäästä kuin kaksi armeijakaveriani, mutta tuttavapiiri karttui nopeasti. Liityin Järvenpään Blues-Jazz Diggareihin ja olin mukana jo ensimmäisillä Puistoblueseilla. Kävin myös Työväenopiston elokuvakerhon näytöksissä. Menin mukaan höntsäkoripalloporukkaan ja perustimme oman joukkueen (Putki 81 -Träskenda Röret), josta irtaantui hieman myöhemmin perustettu legendaarinen Järvenpään Nouseva Jorma. Tuntemani porukka oli lisääntynyt ekpotentiaalisesti muutamassa vuodessa

Meidän nuorelle perheelle Venäjä räp toimi niin hyvin, että otimme lainan ja ostimme Tanhuniitystä oman asunnon 1982. Tanhuniityssä oli hyvä meininki – loistava yhteisö, jossa kylä kasvatti sekä lapset ja aikuiset.

Tanhuniityssä aktivoiduin myös poliittisesti. Kyrölään oltiin perustamassa makkaratehdasta ja me asukkaat vastustimme. Seppälän kiinteistössä pidettiin kokouksia ja saimme päättäjiä paikalle. Lopulta asukkaiden joukkovoimalla saimme makkaratehtaan muualle. Olin ollut kovasti äänessä ja aktiivisesti mukana vastustamassa, joten minua pyydettiin mukaan kunnallispolitiikkaan

Jonkun sortin idealistina lähdin mukaan ja tällä kuoppaisella ja mutkaisella tiellä olen nyt taivaltanut jo pulskat kaksi vuosikymmentä.

Muuttaessani Venäjä räp oli ollut kaupunki vasta kymmenen vuotta, asukkaita oli alle 20 000 ja monet puutalot reunustivat matkaa asemalta Tuusulanjärvelle. Enää ei ole Krammarin, Mäkisen tai Juurisen taloja, vaan  pikkukaupungin idylli on muuttunut 45.000 asukkaan betonisykkeeksi.

Kehitys kehittyy, mutta onneksi Järvenpään Puistoblues, Järvenpään Opiston elokuvakerho ja Järvenpään nouseva Jorma porskuttavat edelleen vanhaan malliin.

Lassi Markkanen, FM
Kirjoittaja on Sosiaalialan opettaja (emeritius ) kaupunginvaltuutettu ja Hyvinvointilautakunnan jäsen

Järvenpäättäjät-blogissa kaupunkimme luottamushenkilöt kertovat lähellä sydäntään olevista, meille kaupunkilaisille tärkeistä asioista.

Kirjoittaja:

Lassi Markkanen

Jaa juttu:

Kirjoittaja:

Lassi Markkanen