Takaisin listaukseen
Blogi

Miksi kaupunki ei vastaa?

Järvenpäissään

Järvenpää on keskusteleva kaupunki. Me järvenpääläiset keskustelemme Järvenpäästä normaalioloissa kodeissa, harrastuksissa, Jannella ja kuppiloissa. Koko ajan enemmän keskustelemme ja esitämme mielipiteitämme myös julkisissa foorumeissa, kuten Facebookin 33,5 tuhannen jäsenen Järvenpää-ryhmässä, kuntapolitiikan Facebook-ryhmissä, Keski-Uusimaan mielipideosastolla ja tekstaripalstalla. Kaupungin somekanavissakin keskustellaan koko ajan enemmän, kiitos siitä.

Aina silloin tällöin somekeskustelun lomassa ihmetellään, miksi kaupunki ei tule enemmän virallisesti mukaan keskusteluun ottamaan kantaa tähän tai tuohon asiaan. Sitä kysytään joskus myös suoraan meiltä kaupungin viestinnässä työskenteleviltä. On siis hyvä tuoda esiin, millä periaatteilla kaupunki vastaa.

Sillä kyllähän kaupunki vastaa. Brändilupauksemme on, että Järvenpää puhuu rohkeasti ihmiseltä ihmiselle. Jos laitat palautteen nettisivuiltamme löytyvään palautekanavaan, saat vastauksen aina, jos vastausta pyydät ja jätät yhteystietosi. Pyrimme myös vastamaan mahdollisimman nopeasti omiin somekanaviimme tuleviin kysymyksiin. Ja tietenkin meille henkilökohtaisesti lähetettyihin sähköposteihin. Kaupunginjohtaja tosin taitaa saada niitä niin paljon, ettei vastaus välttämättä tule kovin nopeasti.

Kaupunki ei voi kuitenkaan vastata ja ottaa kantaa ihan kaikkeen julkisuudessa ilmoille heitettyyn, sillä meillä ei ole töissä yhtäkään virallista vastaajaa, jonka päivät eivät olisi täynnä kaikenlaista muutakin tekemistä kaupunkilaisten hyväksi. Joskus joku somekeskustelu voi jopa jäädä vahingossa meiltä huomaamatta.

Periaatteemme vastaamiselle ovat kutakuinkin seuraavat: Lehtien mielipidekirjoituksiin vastaamme pääsääntöisesti, kun ne on allekirjoitettu henkilön nimellä ja kirjoitus sisältää selkeän kysymyksen kaupungin suuntaan. Somekeskusteluihin lähdemme kaupungin edustajina yleensä vastaamaan pienellä viipeellä, koska usein kaupunkilaiset osaavat antaa toisilleen oikeat vastaukset, eikä kaupungin vastausta edes tarvita. Vastaamme niissä tapauksissa, joissa näin ei käy. Jos somekeskusteluissa esitetään paikkansa pitämättömiä väittämiä kaupungin toiminnasta, pyrimme käymään niitä oikaisemassa. Sitä ei tapahdu usein.

Mielipiteitä kaupungin toiminnasta on hyvin paljon ja niitä saa vapaasti esittää. Niitä emme lähde kyseenalaistamaan. Emme luonnollisesti voi kommentoida esimerkiksi henkilöön liittyviä tai muuten ei-julkisia asioita, vaikka niillä kuinka someryhmissä spekuloitaisiin.

Kaupungin viestintäjohtajana arvostan suuresti keskustelevaa kaupunkikulttuuriamme. Erityisen paljon arvostan rakentavaa keskustelua. Vaikka puheen aihe olisi jokin epäkohta kaupungin toiminnassa, soisi keskustelun äänensävyn aina pysyvän ratkaisukeskeisenä ja rakentavana. Fiksusti esitettyyn kysymykseen saa muuten helpommin myös fiksun vastauksen.

Keskustelemisiin!

Heli Vastamäki
viestintäjohtaja
Järvenpäätoimittaja
Järvenpään kaupunki

Järvenpäissään-blogissa kaupungin virkamiehet ja työntekijät kertovat lähellä kaupunkilaisia olevista asioista, ihmiseltä ihmiselle.

Kirjoittaja:

Heli Vastamäki

Jaa juttu:

Kirjoittaja:

Heli Vastamäki