Hyppää sisältöön

Alltime otti työllistämisehdon henkilöstösuunnitelmaan

Yritystä, jonka on vaikeaa löytää sitoutuneita ja motivoituneita työntekijöitä, kutsutaan usein työvoimapula-alan yritykseksi. Pitkäaikaistyötön on henkilö, jonka on usein hyvin vaikea päästä edes haastatteluun, saati palkkatöihin.

Työllistämisehto voi olla keino saattaa osapuolet menestyksellisesti saman pöydän ääreen.

Työllistämisehto vähentää työttömyydestä aiheutuvia kustannuksia

Mikä ihmeen työllistämisehto?

Esimerkiksi kaupunki voi asettaa julkisiin hankintoihin työllistämisehdon silloin, kun tavoitteena on saada haasteellisemmassa työmarkkina-asemassa oleville kuntalaisille mahdollisuus työhön, työkokeiluun tai vaikka oppisopimuskoulutukseen kilpailutuksen voittaneessa yrityksessä.

Työllistämisehdon asettaminen hankintoihin voi herättää pelkoa siitä, että tarjousten hinnat nousevat tai niiden määrä vähenee. Sen enempää suomalaiset kuin eurooppalaiset kokemukset eivät kuitenkaan anna viitteitä siitä, että pelkoon olisi aihetta.

Työllistämisehto voi madaltaa työttömyyden kustannuksia kunnalle ja tarjoaa esimerkiksi työvoimapulasta kärsiville yrityksille mahdollisuuden sitoutuneeseen työvoimaan. Työttömälle työllistämisehdolla luotu työpaikka on usein ponnahduslauta takaisin työelämään.

Parhaimmillaan työllistämisehto muuttaa negatiivisia käsityksiä työttömistä. Työllistämisehdoilla työllistetään usein etenkin pitkäaikaistyöttömiä, nuoria tai maahanmuuttajia.

Alltime otti rohkean askeleen

Alltimen HR-päällikkö Jaana Mäntymaa.

Järvenpään kaupunki aloitti osaamis- ja työllisyys- ja hankintapalvelujen yhteistyönä pilotoimaan työllistämisehtojen käyttöä hankinnoissa jo kolme vuotta sitten. Nyt käytäntö on vakiintunut Järvenpäässä osaksi normaalia hankintojen suunnittelua.

Kun kunnossapitoyritys Alltime Oy:n työpäällikkö Tommi Rintala kuuli ensimmäistä kertaa työllistämisehdosta, jossa velvoitettiin yritys työllistämään pitkäaikaistyötön henkilö urakkaan, hänen mielessään pyöri yksi kysymys.

Minkä tasoisia tekijöitä löytyy, jos työttömyys on kestänyt jo yli vuoden?

Tommi ei normaalisti rekrytoidessaan olisi ottanut haastatteluun yli vuoden työttömänä ollutta. Häntä on monien muiden työnantajien tapaan arveluttanut ne tekijät, joita pitkittyneen työttömyyden taustalta mahdollisesti löytyy.  

Tommilla oli aiemmasta työpaikastaan positiivisia kokemuksia pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä työllistämisehdon kautta, ja kun Tommi vuonna 2019 kuuli, että myös Järvenpään kaupungin urakkahankintaan oli liitetty työllistämisehto, hän suhtautuikin asiaan jo rohkeammin.

– Tutustuin työllistämisehdoilla työllistämiseen Helsingissä. Ainoa haaste oli ollut löytää työntekijöitä töihin, mutta kun he löytyivät, kokemukset olivat todella positiivia. Järvenpäässä on tekijät löydetty huomattavasti helpommin, koska kaupunki tekee tiiviimpää yhteistyötä työnantajien suuntaan.

Alltimen HR-päällikkö Jaana Mäntymaa kertoo, että yrityksellä on Oulun seudulta todella onnistuneita kokemuksia pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä. Jaana korostaa, että Alltimelle töihin hakiessa tärkeintä on asenne, motivaatio ja halu oppia uutta, ei työttömyyden kesto. Jaana kannustaa pitkäaikaistyöttömiä hakemaan kunnossapidon alalle töihin:

– Kaikille yrityksille työttömyyden kesto ei ole kynnyskysymys.

Tommin mukaan Alltime Oy:llä on nyt ollut jo kaksi pitkäaikaistyötöntä henkilöä urakassa mukana. Ensimmäinen työntekijä vakinaistettiin lopulta.

– Ei ole mitään estettä sille, etteikö työllistämisehdolla työllistettyjä vakinaistettaisi, jos vain työtä riittää ja henkilö haluaa jatkaa meillä.

Tommin mielikuva pitkäaikaistyöttömyydestä on muuttunut.

Ihmisten pitkittyneen työttömyyden taustalla voi olla monia tekijöitä. Ei se tarkoita, etteikö henkilö osaisi tehdä työtä tai ei olisi motivoitunut. Päin vastoin,Tommi selventää.

– Moni todella motivoitunut ja sitoutunut työntekijä ei pääsisi haastatteluun asti, jos tuijottaisimme työttömyyden kestoa. Tarjolla olevat tehtävät oppii tekemällä ja sisäisesti koulutetaan, toteaa Jaana.

Kunnossapitoalalle tarvitaan tekijöitä

Kunnossapitotöihin ei ole valmista koulutusta ja nuoret hakeutuvat alalle vähänlaisesti. Koneenkuljettajan ja kiinteistöhuollon koulutuksia on, mutta kouluissa ei opeteta lumen aurausta. Kun Alltime Oy jätti tarjouksensa urakkakilpailutukseen, he sitoutuivat pitkäaikaistyöttömän työllistämisen lisäksi myös 15 nuoren kesätyöntekijän työllistämiseen vuosittain.

– Mehän työllistetään kesänuoria mielellään ja nimenomaan omalle kotipaikkakunnalleen. Nuorissa on työvoimapula-alan tulevaisuus, ja toivomme, että kesätyöntekijät palaavat meille vielä töihin, Jaana toteaa.

Yritysten olisi Jaanan mielestä hyvä muistaa, että aidon työkokemuksen tarjoaminen nuorelle antaa erilaisen kuvan alasta kuin se, että joku kertoo kiinteistöhuollon tai kunnossapidon tehtävistä.

Kunnossapito on ala, jossa täytyy viihtyä ulkona, vaihtelevissa keleissä ja yöaikaankin. Kesäsesonkiin löydämme tekijät yleensä helpommin, mutta talvelle saa etsiä ihmisiä tosissaan. Tämänkin vuoksi työllistämisehdon kautta löytyneet sitoutuneet tekijät ovat meille arvokkaita, Tommi summaa.

Jaana Mäntymaa korostaa pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyistenkin rekrytoinnin olevan yritykselle nykyään normaalia.

Alussa työllistämisehto oli meille uusi juttu, ja mietitytti, että miten saadaan prosessi vietyä sutjakkaasti läpi. Mistä löydetään sopiva tekijä? Heti selvisi, että kaupunki tarjoaa tukea. Tiivis yhteistyö osaamis- ja työllisyyspalvelujen kanssa takasi, ettei ongelmia tullutkaan. On löydetty hyvää työvoimaa. Ehto on tullut suoritettua siinä sivussa kuin vahingossa.

Pitkäaikaistyöttömien työllistäminen osa Alltimen henkilöstösuunnitelmaa

Nykyään pitkäaikaistyöttömän henkilön työllistäminen on jo osa Alltime Oy:n henkilöstösuunnitelmaa. Jaana harmittelee, että mielikuva pitkään työttömänä olleista on usein negatiivinen.

Alltimellä työllistämisehdot ovat auttaneet löytämää motivoitunutta ja uuden oppimisesta innostunutta työvoimaa. Osa on jäänyt taloon pidemmäksikin aikaa. Jaana uskoo, että pitkäaikaistyöttömyyden syyt mietityttävät yrityksiä.

12 kuukautta ei tarkoita, että työntekijän eräpäivä on mennyt umpeen, Jaana haastaa mielikuvaa pitkäaikaistyöttömistä.

Tietoa työllistämisehdoista on tarjolla ja Järvenpään kaupunki tarjoaa tukea rekrytoinnin onnistumiseksi. Jaana rohkaisee yrityksiä osallistumaan työllistämisehtoa sisältäviin hankintoihin.

– Ensiarvoisen tärkeää on hyödyntää heti alussa sopivan henkilön löytämiseksi tarjolla oleva verkosto ja ottaa apua vastaan. Yhteistyö kaupungin osaamis- ja työllisyyspalvelujen kanssa on tehnyt työllistämisehdon täyttämisestä helppoa.

Vastuullisuus on kunnia-asia

Sami ja työkaveri kunnossapitotöissä.
Sami (vas.) löysi tiensä Alltimelle. Kuvassa myös työpäällikkö Tommi Rintala.

Alltime Oy:n henkilöstöhallinnon näkökulmasta työllistämisehto on yritykselle kunnia-asia ja mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan työllisyyden edistämisen kautta.

27-vuotias Sami tuli Alltimelle työllistämisehdon avulla. Ennen työllistymistään Sami oli ollut kolme vuotta työttömänä ja juuri muuttanut Järvenpäähän Vaasasta, kun työ- ja elinkeinotoimiston työntekijä soitti ja kertoi, että yritykseen haetaan vähintään vuoden työttömänä ollutta ulkotöihin 8 kuukauden työsuhteeseen.

Samilla on kiinteistönhoitajan koulutus ja hän työskenteli Vaasassa urheiluseuran kiinteistönhoitajana noin vuoden verran. Sen jälkeen työpaikka lakkasi olemasta ja Sami jäi työttömäksi.

– Kyllä mä lähettelin hakemuksia kolmen vuoden aikana, mutta ei niihin oikein koskaan tullut vastauksia, Sami kertoo.

Sami uskoo, ettei pitkittyneen työttömyyden vuoksi päässyt edes haastatteluihin.

– Työllistämisehdon kautta saatu paikka oli todella hyvä juttu, koska se ei ollut avoimessa haussa. Uskon, että mun on helpompi saada duunia jatkossakin, kun en hae enää työtä pitkäaikaistyöttömyydestä käsin, vaan mulla on nyt työkokemusta.

Sami on ollut Alltimellä haastatteluhetkellä töissä kolme kuukautta ja kertoo jatkavansa mielellään kahdeksan kuukauden jälkeenkin, jos työtä on tarjolla. Hänen mielestään parasta työssä on, että saa työskennellä ulkona, välillä pareittain ja välillä yksin. Työtehtävät ovat vaihtelevia, esimerkiksi lumitöitä, katuroskisten tyhjentämistä, puiden oksien leikkausta ja hiekoittamista.

Kiinnostuitko työllistämisehdoista? Tutustu aiheeseen esimerkiksi Järvenpään kaupungin sivuilla:
Työllisyyttä edistävät hankkeet

Kuvat: Alltime Oy

Kirjoittaja Marjo Kanninen työskentelee osaamis- ja työllisyyspalvelujen erityisasiantuntijana Järvenpään kaupungilla. Alltime Oy vastaa Järvenpään kaupungin kunnossapidosta.

Järvenpääduunissa-tarinoissa esitellään Järvenpään kaupungin työntekijöitä ja heidän kaupunkilaisten eteen tekemää vaikuttavaa työtään.

Footer is loading...