Hyppää sisältöön
Takaisin listaukseen
Järvenpääduunissa, Nuorten Järvenpää

Kesätyöllistäminen – nuorille kokemusta, työnantajille tulevaisuuden tekijöitä

Ruohonleikkuu

Syksyn sateessa kesän lämpö tuntuu kaukaiselta haaveelta. Kuitenkin meillä Järvenpään kaupungilla kesätyöllistämisen laaja kokonaisuus pitää liikkeellä osaamis- ja työllisyyspalvelujen henkilökunnan lähes ympäri vuoden. Vuoden 2021 kesätyöllistämisen sykli päättyi vasta lokakuun lopussa viimeisten kesätyöllistämistukihakemusten saapuessa. Seuraavan kesän markkinointia alamme suunnittelemaan jo joulukuussa. Nyt kerromme sinulle hyvä lukija miksi kesätyöllistäminen kannattaa.

Nuorten elämä ei ole pysähtynyt koronapandemiaan. Poikkeusjärjestelyin eletty elämä etäkouluineen, sekä harrastuksista ja kaveriporukalla vietetystä ajasta tinkiminen on jättänyt jälkensä nuoriin. Mahdollisuus saada kesätyötä viime kesänä saattoi olla pitkästä aikaa muistutus tavanomaisesta elämästä.

Uuden oppivelvollisuuslain mukaan nuori on oppivelvollinen 18-ikävuoteen asti tai suoritettuaan toisen asteen tutkinnon. Kesätyökokemuksilla on merkittävä rooli, kun nuori tekee valintoja tulevista opinnoistaan.

“Todella hyvä työpaikka ja kivat työkaverit. Tulisin uudestaankin.” Tämänkaltaista palautetta sai tänä kesänä varmasti moni pörssiyhtiö ja marjatila. Kyseinen esimerkki on kuitenkin poimittu järvenpääläisten 15–19-vuotiaiden nuorten kokemuksista Järvenpään kaupungilla. Työllistimme ennätysmäärän kesätyöntekijöitä poikkeusolosuhteista huolimatta. Se on huikea tulos suhteutettuna siihen, että samanaikaisesti oli käynnissä eri palveluiden kesäsulkuja ja lisäksi palveluita oli supistettu koronatilanteen takia. Haastoimme henkilöstömme keksimään innovatiivisia kesätyöratkaisuja, jotta poikkeusolot eivät estäisi kesätyömahdollisuuksia, kuten edellisenä kesänä. Ideoita tuli ja ne palkittiin!

Kesätyöllistämiseen satsaaminen kannattaa

Palkatessamme nuoria kesätöihin teemme tärkeää arvotyötä työelämän puolesta, sillä kilpailu osaavasta työvoimasta kiristyy. Työelämään kiinnittyminen ja työnteko ovat perustavanlaatuisia oikeuksia. Mitä varhaisemmassa vaiheessa pystymme tuottamaan nuorelle myönteisen työelämäkokemuksen, sitä varmemmin säilyy kiinnostus työelämää kohtaan. Aikuisuus ja työelämä näyttäytyvät nuorelle myönteisessä valossa ja antavat toivoa tulevaisuudesta – työelämään pääsyä kannattaakin odottaa!

Tarjoamalla laadukkaita kesätyökokemuksia nuorille, myös yritykset varmistavat osaltaan, että osaavaa työvoimaa riittää heille myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi Järvenpäässä sijaitseva Lähiapteekki työllisti viime kesänä enemmän nuoria kuin he olivat suunnitelleet. Apteekkari Teemu Kivijärvi totesikin taannoin LinkedIn postauksessaan, että kesätyönuorilta he saivat uusia ideoita. Nuorille apteekkiala tuli tutuksi yhtenä tulevaisuuden alavaihtoehdoista.

Kesätyöllistämistä tuetaan

Oman kesätyöllistämisen lisäksi kaupunki tarjoaa kesätyöllistämistukea nuoria työllistäville yrityksille, yhdistyksille ja kotitalouksille. Tämän lisäksi kaupunki ostaa Kesärekry -palvelua tukeakseen paikallisia työantajia palkkaamaan yhä useamman nuoren. Edellä mainittujen palvelujen lisäksi kesätyöllistämisestä viestittiin monikanavaisesti ja työnantajia haastettiin kesätyöllistämiseen mukaan esimerkiksi Rouva Sanan Kesätyö-blogilla, Herkkämiehen kesätyövideolla sekä verkostokumppaneidemme kautta.

Kesätyöllistämistukea haettiin viime kesänä lähes 66 000 euron edestä ja summalla työllistettiin 157 järvenpääläistä nuorta yhdistyksiin, kotitalouksiin ja yrityksiin.

Palkkasitko nuoren Kesärekry -palvelun kautta? Kesärekry ostopalvelumme kautta työllistyi viime kesänä 58 nuorta. Palvelun hinta oli kaupungille noin 18 000 euroa ja arvo työllistyneille nuorille mittaamaton.

Uutta kesää kohti

Tässä vaiheessa vuotta kiitämme isosti viime kesän työpaikoista kaikkia työnantajia sekä markkinointiavusta verkostoamme kuten oppilaitoksia, yrityksiä ja yrittäjäyhdistystä. Kaikki ei välttämättä sujunut helposti, mutta oli vaivan arvoista, sillä kesätyöllistämisellä rakennamme kaikki kestävää tulevaisuutta.

Entäpä kesä 2022? Syksyn hämärässä suunnittelemme osaamis- ja työllisyyspalveluissa jo tulevaa kesätyöllistämiskautta. Tavoittelemme entistäkin suurempaa kesätyöpaikkojen määrää kaupungilla. Montako nuorta teille aiotaan työllistää ensi kesänä?

Tietoa kesätyöllistämisen tuista, kaupungin kesätyöpaikoista ja Kesärekry -palvelusta päivitämme verkkosivuillemme helmikuun 2022 aikana.

Jutun kirjoittaneet työskentelevät kaupungilla osaamis- ja työllisyyspalveluissa Päivi Kemp nuorten palvelujen esihenkilönä ja Marjo Kanninen yksikön erityisasiantuntijana.

Järvenpääduunissa-tarinoissa esitellään Järvenpään kaupunkin työntekijöitä ja heidän kaupunkilaisten eteen tekemää vaikuttavaa työtään.

Kirjoittaja:

Kirjoittaja:

Footer is loading...