A

Kaukolainapyyntö - henkilöasiakkaalle tarkoitettu

Huomaa, että kaukolainat liikkuvat kirjastojen välillä huomattavasti normaaleja varauksia hitaammin. Useimmat kirjastot lähettävät aineiston 2. luokan postissa, jolloin lähetykset voivat viipyä matkalla pitkään. Kysyttyyn aineistoon (esim. tenttikirjat) voidaan joutua tekemään varaus ennen kuin se saadaan kaukolainaan, mikä hidastaa aineiston saapumista entisestään. Aineisto kannattaa siis kaukolainata hyvissä ajoin ennen kuin tarvitset sitä.

Kaukolainoissa noudatetaan lähettävän kirjaston laina-aikoja ja muita ehtoja. Kaikkea aineistoa, esimerkiksi kurssikirjoja tai lyhytlainoja, ei aina kaukolainata.

Täytä kaukolainapyyntöön kaikki mahdolliset tietämäsi tiedot kirjasta tai muusta tarvitsemastasi aineistosta. Tarkasta ennen pyynnön lähettämistä verkkokirjastosta, että aineistoa ei ole saatavilla Kirkes-kirjastoista.

Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.

Jos tiedät julkaisusta olevan useita eri painoksia eri vuosilta ja tarvitset niistä jonkin tietyn painokset, merkitse se lomakkeeseen.

Tarvitaan viimeistään -kohtaan merkitään se päivämäärä, jonka jälkeen et tarvitse pyytämääsi julkaisua. Tilaus raukeaa, mikäli sitä ei ole voitu toimittaa päivämäärään mennessä.

Tilatun aineiston saapumisesta ilmoitetaan asiakkaalle.

Kaukopalvelumaksut.

Asiakkaan tiedot








Julkaisun tiedot















Pyydän tilaamaan käyttööni yllä mainitun julkaisun.

Sitoudun suorittamaan posti-, jäljenne- ym. maksut sekä noudattamaan lähettäjäkirjaston asettamia käyttösäännöksiä.