A

Järvenpäässä siirrytään Wilmaan

13.06.2019

Järvenpään esi- ja peruskoulujen sähköinen asiointi siirtyy Wilma-järjestelmään elokuussa 2019.

Wilma-järjestelmä valikoitui uudeksi opintohallintojärjestelmäksi Järvenpään, Kirkkonummen ja Nurmijärven yhteisessä kilpailutuksessa.

Tulevaisuudessa opetushenkilöstön, oppilaiden ja vanhempien välinen vuorovaikutus perustuu yhä enemmän omatoimiseen sähköiseen asiointiin ja viestintään. Wilma mahdollistaa monipuolisen kodin ja koulun yhteistyön sekä käytön älypuhelimilla tietokoneen ja tabletin lisäksi.

– Myös opetushenkilöstölle Wilma tarjoaa luotettavat työkalut, kertoo kilpailutusta Järvenpäässä valmistellut tietojenkäsittelyn kehittämispäällikkö Seppo Oksa.

Wilma tiivistää ja muuttaa vuorovaikutusta

Aiemmassa Helmi-järjestelmässä on voinut viestiä vain yksittäisten viestien ja tiedotteiden kautta. Wilman kautta koti ja koulu voivat olla vuorovaikutuksessa entistä monipuolisemmin, esimerkiksi pikaviestein. Myös poissaolot haetaan jatkossa Wilmassa – Järvenpäässä luovutaan paperisesta lomahakemuksesta kokonaan vuoteen 2020 mennessä.

– Wilman käytöstä liikkuu erilaisia tarinoita. Tarkoitus ei ole kuormittaa koteja tai opetushenkilöstöä viestivirralla. Luotamme käyttäjien kykyyn arvioida, mikä on fiksua Wilma-viestintää, mutta epävarmoja tilanteita varten tarjolla on myös käyttöohjeet ja etiketti, sanoo perusopetuspalveluiden asiantuntija Jenni Kettunen.

Wilmaa käyttävät opetushenkilökunnan – rehtori, apulaisrehtori, opettajat, opinto-ohjaajat ja koulusihteeri - lisäksi myös muu koulun henkilökunta. Näin esimerkiksi oppilaan ja huoltajien viestintä koulukuraattorin, koulupsykologin, kouluterveydenhoitajan kanssa hoituu yhdellä ja samalla järjestelmällä.
Wilma on opintohallinnon järjestelmä eikä Wilmassa säilytetä esimerkiksi oppilaan terveystietoja, vaan kyseiset tiedot kirjataan omiin erillisiin terveyden- ja oppilashuollon järjestelmiin.

Oppilaalle muodostuu sähköinen koulupolku

Wilma-järjestelmä on ollut käytössä suurimmassa osassa Suomen kouluja 2000-luvun alusta lähtien.

Järvenpään lukiossa Wilmaa on käytetty useamman vuoden. Muutoksen myötä esiopetuksessa, perusopetuksessa ja lukiossa käytössä olevan yhteisen järjestelmän avulla oppijan tiedot siirtyvät jatkossa katkeamatta kouluvuosien läpi. Wilma toimii myös mobiilisti: applikaation voi ladata ilmaiseksi sovelluskaupasta.

Lisätietoja:
Jenni Kettunen, perusopetuspalveluiden asiantuntija, puh. 040 315 2272 , etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi
Seppo Oksa, tietojenkäsittelyn kehittämispäällikkö, puh. 040 315 2281, etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi

Takaisin