A

Kinnaria kelpaa esitellä – koulu on Järvenpään lippulaiva

19.08.2019

Kinnarin melkein 1 000 käyttäjän koulu on ilmiöpohjaisen ja avoimen oppimisen keskus.

kinnari_01_kalle särkkä

Kuva: Kalle Särkkä, Ohoi Creative Oy

Kinnari on esimerkki siitä, millaisia tulevaisuuden koulut ovat niin Järvenpäässä kuin muuallakin. Oppilaskeskeisyys, vuorovaikutus ympäristön kanssa, muuntojoustavuus ja teknologia oppimisen tukena korostuvat uudessa pedagogiikassa.

– Seuraavan kymmenen vuoden aikana Järvenpäässä tarvitaan lisää varhaiskasvatus- ja perusopetuspaikkoja. Vanhojen kiinteistöjen kunto ja uudet oppimisympäristöt luovat vaatimuksia kasvavalle käyttäjäjoukolle. Toimivilla ja terveillä kouluilla on suunnaton merkitys, toteaa kaupunginjohtaja Olli Naukkarinen.

Koulu nousi harjakorkeuteen vajaassa kahdessa vuodessa alittaen budjetin melkein kolmella miljoonalla. Kokonaishinnaksi jäi 29,3 miljoonaa. Rakentamisen onnistumiseen vaikutti myös allianssisopimusmalli, jossa Järvenpään kaupunki ja rakennuttajana toiminut Mestaritoiminta Oy, Jaakkola Arkkitehdit Oy sekä rakentamisesta vastannut NCC Oy toimivat yhteistyöorganisaationa.

Uusi Kinnari – Iloisesti Yhdessä

kinnari_02_kalle särkkä

Kuva: Kalle Särkkä, Ohoi Creative Oy

Kinnarin koulu on suunniteltu palvelemaan lapsia ja oppimista parhaalla mahdollisella tavalla. Oppilaiden toiveita on kuultu, projektin etenemistä seurattu yhdessä ja oppilailla on ollut mahdollisuus vaikuttaa mm. sisustusratkaisuihin.

– Opetustyö uudessa koulussa on lähtenyt hyvin käyntiin, opettelemme ja tutkimme yhdessä vielä uusien tilojen mahdollisuuksia, kertoo Kinnarin rehtori Päivi Oinasmäki.

Kinnarin tilat taipuvat kouluajan ulkopuolella vaikka kerho-, konsertti-, messu- ja harrastuskäyttöön. Tilat ovat jopa niin monikäyttöiset, että, että kaupungin täytyy varmistaa, mihin käyttöön mitäkin tilaa kannattaa markkinoida.

Kinnari lämpiää myös maalämmöllä ja aurinkosähköllä

Kinnari täyttää Terve Talo -kriteerit. Terve Talo on konsepti, jossa huomioidaan kosteus- ja sisäilman vaikutukset rakennuksen käyttäjien terveyteen, viihtyvyyteen ja työn tuottavuuteen.

Liikuntasali 2._Kinnari

Kuva: Järvenpään kaupunki

Toimintaohje vaikuttaa rakennuttajan tehtäviin, rakentamissuunnitteluun ja -prosessiin, rakenteiden kosteustekniseen toimivuuteen, ilmanvaihtoon ja ilmastointiin, lämmitykseen sekä valaistuksen toimenpiteisiin ja laatustandardeihin.

Terve Talon toimintaohjeisiin sitoutumalla varmistetaan toimiva, terveellinen ja vaaditut sisäilmasto-olosuhteet täyttävä rakennus.

– Terve Talo -kriteeristö on toiminut hyvänä ohjenuorana hankkeessa ja varmistaa varmasti turvallisen ja terveellisen rakennuksen, sanoo rakennuttajapäällikkö Jani Kervinen.

Kinnarin koulu on myös poikkeuksellisen energiatehokas (paras A-luokka).

– Rakennus lämpiää maalämmöllä ja sähköä tuotetaan myös katolle sijoitetuilla aurinkopaneeleilla. Se tuottaa itse merkittävän osan energiastaan maalämmön ja aurinkosähkön avulla, tarkentaa projektipäällikkö Teemu Jaakkola.

Syksyn aikana medialle ja sidosryhmille järjestetään tutustumistilaisuus kouluun. Juhlistamme syksyn aikana Kinnarin toiminnan käynnistymistä juttusarjan avulla, seuraa kanaviamme:

• Avointa ja ilmiöpohjaista oppimista Kinnarissa
• Kinnarin koulu taipuu kaikille
• Mun Kinnari

Kuvia Kinnarista median vapaaseen käyttöön. Mainitse kuvaajatiedot: https://www.kuvat.fi/23JGMQHZW4

Kinnarin koulun esite (867 kt pdf)

Lisätietoja:

• Rehtori Päivi Oinasmäki, Kinnarin koulu, puh. 040 315 2816, paivi.oinasmaki@jarvenpaa.fi
• Palvelualuejohtaja Marju Taurula, Järvenpään kaupunki, puh. 040 315 2270, marju.taurula@jarvenpaa.fi
• Rakennuttajapäällikkö Jani Kervinen, Mestaritoiminta Oy, puh. 040 922 2263, jani.kervinen@mestaritoiminta.fi
• Projektipäällikkö Teemu Jaakkola, NCC, puh. 040 867 3582, teemu.jaakkola@ncc.fi
• Pääsuunnittelija Hannu Jaakkola, Jaakkola Arkkitehdit Oy, puh. 09 696 2840, hannu.jaakkola@ark-jaakkola.fi

Takaisin