A

Kouluteille turvallisesti ja hyvillä mielin Järvenpäässä

07.08.2020

Kouluissa varaudutaan poikkeukselliseen syksyyn ja toivotaan hyvää yhteistyötä kotien kanssa. Järvenpään lukiossa koulutyö alkaa tiistaina 11.8. ja perusopetuksessa keskiviikkona 12.8.

– Järvenpäässä ensimmäisen luokan aloittaa 543 oppilasta ja kaikkiaan Järvenpään perusopetuksessa ja lukiossa opiskelee elokuussa noin 5 500 opiskelijaa. Jotta opiskelun aloitus sujuisi hyvin ja opetus saadaan alkamaan parhaalla mahdollisella tavalla, täytyy kaikkien osallistua turvallisuuden takaamiseen niin oppilaitoksissa kuin kotonakin. Toivotamme kaikille oppilaille turvallista ja innostavaa koulun aloitusta, sanoo opetusjohtaja Arja Korhonen.

Oppilaat aloittavat koulutyön kouluissa porrastetusti koulujen ilmoittamien aikataulujen mukaisesti. Ensimmäisen luokan oppilaiden kouluun tutustuminen järjestetään tai on jo järjestetty lapsen koulun omien aikataulujen mukaan. Lisätietoja koulukohtaisista ajankohdista ja käytänteistä löytyy Wilmasta ja koulujen kotisivuilta. Iltapäivätoimintaan tutustumisaika on toimipisteissä tiistaina 11.8. klo 16–17.

Koulutyössä huomioitu poikkeustilanne

Koronatilanne otetaan huomioon koulutyön suunnittelussa. Koulujen sisätiloissa vältetään mahdollisuuksien mukaan eri opetusryhmien välisiä lähikontakteja. Oppilaiden ruokailut pyritään järjestämään väljennetysti ja porrastetuin aikatauluin. Kouluissa tehdään päivittäin perussiivous ja tehostettu kosketuspintojen pyyhintä. Välineiden yhteiskäyttöä vältetään.

Hyvä yskimis- ja käsihygienia kaikkien vastuulla

Oikein toteutettu yskimis- ja käsihygienia estää tartuntoja. Oppilaita ja henkilöstöä ohjataan tehostettuun käsihygieniaan.

Kouluun saa tulla vain täysin terveenä. Mikäli oppilaalla on yksikin koronavirustartuntaan viittaava oire, esimerkiksi yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky, kouluun ei voi tulla. Jos oppilas tai oppilaan lähipiiriin kuuluva kuuluu riskiryhmään, lääkäri arvioi lähiopetukseen osallistumisen.

Järvenpäässä seurataan valtakunnallista koronatilannetta ja ohjeistuksia. Opetuksessa huomioidaan Opetushallituksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeet.

Koululaisia liikenteessä, varovaisuutta autoiluun

Koulujen aloitusviikoilla Järvenpäässä järjestetään Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja vanhempainyhdistysten organisoima suojatiepäivystys. Tänä vuonna Järvenpään alueella on käynnissä useita katu-urakoita, jotka vaikuttavat koulureittien turvallisuuteen.

Järvenpään katu-urakat koulujen lähellä

Koulukuljetukset toimivat normaalisti. Kuljettajia on muistutettu hyvän kalustohygienian merkityksestä ja ohjattu mahdollisuuksien mukaan huolehtimaan, että matkustajien välillä säilyy riittävä etäisyys

Turvallista lukuvuoden aloitusta!

Lisätietoja:

Arja Korhonen, opetusjohtaja, puh. 040 315 2206, etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi

Tiina Erkkilä-Wahtera, oppimisen ja koulunkäynnin tuen päällikkö, puh. 040 315 2437, etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi

Takaisin