A

Järvenpäässä varaudutaan koronavirukseen monin keinoin

13.03.2020

Koronavirustartunnan saamisen riski on kohonnut koko Euroopassa ja muualla maailmassa. Järvenpäässä pyritään hidastamaan epidemian leviämistä. Kaupungissa on nostettu valmiutta ja varauduttu koronavirusepidemiaan (COVID-19) ja sen mahdollisesti aiheuttamiin järjestelyihin palveluissa. Päivitämme kaupungin palveluiden tilannetta sivustolle www.jarvenpaa.fi/koronavirus
Koronavirukseen ja sairastamiseen liittyvästä viestinnästä vastaa Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä.

Palvelutoiminta jatkuu toistaiseksi

Kaupungin palvelutoiminta jatkuu toistaiseksi mm. kouluissa, opistoissa, päiväkodeissa, kulttuuri- ja liikuntapalveluissa, kunnes terveysviranomaiset ohjeistavat toisin.

Kulttuuripalveluiden osalta noudatetaan Valtioneuvoston ja Keusoten suosituksia ja perutaan tai siirretään kaikki Järvenpää-talon Sibelius salin tapahtumat.

Mahdollisiin koulujen sulkemisiin varaudutaan siten, että oppilaat tuovat kaikki oppikirjat kotiin perjantaista 13.3. alkaen. Kouluun otetaan päivittäin mukaan kirjat lukujärjestyksen mukaisesti.

Palvelutoiminta Myllytien toimintakeskuksessa ja Cooperin kulmassa jatkuu myös normaalisti. Asiakkaita on ohjeistettu käsi- ja yskimishygieniaan. Näissä yksiköissä käyminen on sallittua ainoastaan täysin terveenä.

Musiikkiopiston yksityis- ja pari-/pienryhmäopetus jatkaa toimintaansa toistaiseksi normaalisti. Sen sijaan sinfoniaorkesterin, kuorojen ja suurempien kokoonpanojen harjoitukset on peruttu toistaiseksi.

Uimahalli on suljettu perjantaina aamupäivällä ja kirjaston sisällä oleva asiakasmäärä rajataan viiteenkymmeneen.

 Varhaiskasvatukseen ja opetukseen ulkomailta palaavien tulee sopia paluusta

Ulkomailta palaavien lasten, nuorten ja opiskelijoiden tulee sopia päiväkoteihin ja oppilaitoksiin palaamisen ajankohdasta ja poissaolosta (kaksi viikkoa) yhdessä palveluntuottajan tai koulutuksen järjestäjän kanssa. Jos siis lapsesi on palaamassa varhaiskasvatukseen tai kouluun tähän saakka ulkomailta, olethan ensin yhteydessä päiväkodin johtajaan tai koulun rehtoriin.

Kaupunki on myös linjannut, että koulujen luokkaretket, vanhempainillat ja muut matkat perutaan toukokuun loppuun saakka. Kouluissa ja varhaiskasvatuksessa myös ohjeistetaan tehostetusti käsi- ja yskimishygieniaa.

Yleisötilaisuuksia perutaan

Kaikki yli 500 henkilön tilaisuudet perutaan toukokuun loppuun asti valtioneuvoston 12.3. antaman suosituksen mukaisesti. Tämä koskee esimerkiksi Järvenpää-talon tapahtumia. Myös pienempiä tilaisuuksia perutaan kohonneen tartuntariskin vuoksi varsinkin, jos niitä järjestetään pienehköissä tiloissa.

Kaupunginvaltuuston kokous 23.3. pidetään erityisjärjestelyin.

Vältä vierailua ympärivuorokautisissa asumisyksiköissä

Ympärivuorokautisissa asumisyksiköissä asuvat, kotona asuvat iäkkäät ja terveyskeskuksen akuutti- ja kuntoutusosaston potilaat kuuluvat koronaviruksen riskiryhmiin. Pyydämme, että näissä yksiköissä ja kotona asuvien iäkkäiden luona vieraillaan ainoastaan täysin terveenä.

Henkilöiden, joilla on vähänkin oireita tai flunssantuntemusta, ei tule vierailla näissä yksiköissä. Myös ulkomailla matkustaneiden ei tule vierailla yksiköissä edes oireettomina 14 vuorokauden sisällä paluustaan Suomeen.

Kaupunki ohjeistaa henkilöstöään koronavirukseen liittyen.

Huolehditaan käsihygieniasta

Muistathan, että käsihygienia on paras tapa välttää tartuntaa. Saippuapesu on paras tapa pestä kädet. Käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta, jos pesu nestesaippualla ja vedellä ei ole mahdollista. Käsihygienia torjuu myös kausi-influenssaa.

Lisätietoa koronaviruksesta

Tietoa ajankohtaisesta virustilanteesta sekä toimintaohjeet tapauksissa, joissa epäillään tartuntaa, löytyvät Keski-Uudenmaan kuntayhtymän (Keusote) sivuilta. Toimimme Järvenpäässä kansallisten ja Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän terveysviranomaisten ohjeistusten mukaan.

 

 

 

 

Takaisin