A

Järvenpää Suomen neljänneksi vähähiilisin

12.02.2020

Suomen ympäristökeskus (SYKE) julkisti eilen uudet, vertailukelpoiset luvut Suomen kaikkien kuntien kasvihuonekaasupäästöistä. Järvenpää on vähähiilisyydessä neljännellä sijalla, kun vertailussa olivat Suomen yli 300 kuntaa.

Sijoitus tarkoittaa, että Järvenpäässä on Suomen neljänneksi pienimmät päästöt asukasta kohti. Järvenpää on neljän kärjessä olevista ainoa selvästi kaupunkimainen kunta. Tuloksissa näkyykin, että kaupunkimaisena kuntana Järvenpäässä ei ole juurikaan maataloutta.

– Työ vähähiilisyyden eteen on Järvenpäässä ollut pitkäjänteistä ja hyvää. Mutta emme suinkaan jää tähän. Kun saamme lisäpotkua tavoitteisiin ja ympäristötyön johtamiseen, meillä on erinomaiset mahdollisuudet pyrkimyksessämme hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä, sanoo kaupungin resurssiviisaustyöstä vastaava Eira Linko.

Tutkimuksessa mitattiin kasvihuonepäästöjen määrän kehittymistä vuosien 2005–2017 välisenä aikana. Järvenpäässä on näiden vuosien aikana onnistuttu vähentämään kokonaispäästöjä 29 %.

NETTISIVUILLE_II

Järvenpään päästölähteet (Lähde: SYKE)

Kaukolämmön tuotantoa korvattu puupohjaisilla polttoaineilla

Ympäristökeskuksen laskennan mukaan Suomen kunnissa eniten päästöjä aiheuttavat tieliikenne (25 %), maatalous (17 %), kaukolämpö (17 %) ja sähkönkulutus (13 %).

Vaikka Järvenpäässäkin tieliikenne tuottaa selvästi eniten päästöjä (39 % kaikista päästöistä), kääntää kaupunkilaisten ahkera pyöräily tuloksia parempaan suuntaan. Moniin muihin kuntiin verrattuna Järvenpäässä pyöräillään paljon, noin 14 % matkoista tehdään pyörällä.

Kun keskimäärin Suomen kunnissa henkilöautoliikenteen päästöt asukasta kohden ovat 1,3 tonnia, Järvenpäässä henkilöautoliikenne aiheuttaa päästöjä 0,98 tonnia asukasta kohden. Järvenpäässä onkin 11. pienimmät henkilöautoliikenteen päästöt verrattuna kaikkiin Suomen kuntiin.

Tieliikenteen päästöt eivät kuitenkaan ole juuri vähentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Järvenpään kaupunki haluaa entisestään lisätä pyöräilyn osuutta matkoissa, joten viime vuonna laadittiin pyöräilyn kehittämissuunnitelma, jossa osoitetaan toimenpiteitä pyöräilyn lisäämiseksi.

Myös joukkoliikennettä kehitetään aktiivisesti. Merkittäviä muutoksia toisi Järvenpään mahdollinen liittyminen HSL:ään vuonna 2022.

Järvenpäässä voidaan olla ylpeitä etenkin kaukolämmön päästöjen osalta. Vaikka kaukolämpöverkkoa on Järvenpäässä laajennettu, päästöt ovat vähentyneet, kun raskasta polttoöljyä ja maakaasua on korvattu muun muassa puupohjaisilla polttoaineilla. Tällä on suurin merkitys päästöpotin pienemisessä.

Myös sähkönkulutuksen, sähkölämmityksen ja jätehuollon päästöt ovat vähentyneet, mutta paljon voidaan vielä tehdä.

– Uskon, että toimintamallimme kaupunkisuunnittelussa on oikeansuuntainen. Järvenpään kaupunki haluaa toimia esimerkkinä myös asukkailleen ja seuraa tuoreessa strategiassaan muun muassa kaupungin omien kiinteistöjen energiankulutusta ja jätteen määrää, sanoo kaupunkikehitysjohtaja Olli Keto-Tokoi.

Lisätietoa:
Katso oman kunnan ja maakunnan päästöt
Aiheesta Suomen ympäristökeskuksen sivuilla

Lisätietoa Järvenpään ympäristötyöstä

Takaisin