A

Lähimatkailupäivät syyskuussa: Anna Järvenpään valloittaa

25.08.2020

Lähimatkailu on suuressa nousussa tänä poikkeusaikana. Juuri nyt elämyksiä kannattaa etsiä kaukorantoja lähempää, vaikka omasta naapurustosta.

Kaikkien aikojen ensimmäiset Lähimatkailupäivät järjestetään Uudellamaalla 24.–27.9.2020. Lähimatkailupäivät on Uudenmaan oma tapahtuma, jossa alueen nähtävyydet, palvelut ja toimijat tulevat tutuiksi. Ohjelmaan on saatu monenlaisia retkiä, ohjelmaa ja käyntikohteita Järvenpäästä, Tuusulasta, Porvoosta, Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Raaseporista ja Hangosta. Lähimatkailupäivien tarkoitus on saada ihmiset matkailemaan omassa lähiympäristössään entistä enemmän.

Nainen Aholassa

Ahola on auki kesä–syyskuun ajan keskiviikosta sunnuntaihin.

– Tuusulanjärven ympäristö monipuolisine palveluineen on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Meillä on täällä paljon erilaista nähtävää ja koettavaa, jotka saattavat olla jopa paikallisille asukkaille vieraita. Nyt on hyvä mahdollisuus lähteä tutustumaan omaan lähialueeseen ja nauttia sen tarjonnasta, kertoo Järvenpään matkailupäällikkö Heidi Torvinen.

Frisbeetä heittelemässä

Järvenpäässä on monipuoliset liikkumis- ja urheilumahdollisuudet.

Järvenpäässä voi tutustua muun muassa Ainolaan, Aholaan tai Järvenpään Taidemuseoon taikka lähteä vaikka Fatbike-retkelle. Kulinaristia iloja voi harjoittaa Järvenpään lukuisissa kahviloissa ja ravintoloissa. Niitä tarjoavat esimerkiksi  Vanhankylänniemen Kartanon Kahvila sekä kahvila Aulis Ainolassa.

Tyttö skeittaa

Skeitillä Ainolaan?

Tapahtumakokonaisuutta ideoimassa ja järjestämässä ovat olleet tunnettu tietokirjailija, bloggaaja ja retkeilykirjailija Pauli Jokinen sekä tapahtumatuottaja, viestijä Sasu Halme, joka on ollut mukana järjestämässä muun muassa Helsingin kävelyfestivaalia.

– Korona-aikana suomalaiset ovat kiitettävästi reissanneet kotimaassa. Elämyksiä ei tarvitse lähteä etsimään kaukomaille, sanoo Pauli Jokinen.

Kuvat: Kapina Oy

Lue lisää: Anna Järvenpään valloittaa
Lähimatkailupäivät 
Lisää vinkkejä Järvenpää-matkailuun (Tone of Finland -sivut)

 

Takaisin