Hyppää sisältöön

“Minulle oli päivänselvää rakastaa tätä kaupunkia”

Annie Virtanen on asunut Järvenpäässä miehensä ja kolmen poikansa kanssa noin kymmenen vuoden ajan. Hän kertoi meille tarinansa ja syyt perheen muutolle Järvenpäähän, sekä miksi hän valitsi sanan “osallistava” kuvaillessaan kaupunkia.  

Nainen talviasussa talvisessa metsämaisemassa.
Annie Virtanen. Kuva Annien kotialbumista.

Muutit Suomeen Malawista vuonna 2011 ja Järvenpäähän perheesi muutti vuotta myöhemmin. Mikä vaikutti päätökseenne muuttaa Järvenpäähän?  

“Mieheni on asunut perheineen Järvenpäässä 10-vuotiaasta asti, hänen perheensä muutti Järvenpäähän Karkkilasta. Kun siis päätimme perustaa perheen Suomeen, päätimme muuttaa Keravalta, jossa opiskelin Laurea-ammattikorkeakoulussa, Järvenpäähän, jossa meillä oli olemassa oleva tukiverkosto mieheni perheen ja hänen ystäviensä kautta. Järvenpää lisäksi tuntui jollain tavalla “oikealta kaupungilta”, mikä auttoi muuttopäätöksessämme. Olin aina pitänyt ajatuksesta, että Järvenpää sijaitsee ison järven vieressä. Sijainti on minulle myös todella tärkeä. Helppo pääsy Helsingin keskustaan ja Helsinki-Vantaan lentokentälle oli iso bonus. Unelmiemme talon ostaminen oli Järvenpäässä myös realistinen tavoite, toisin kuin jos olisimme muuttaneet esimerkiksi Helsinkiin. Minulle oli päivänselvää rakastaa tätä kaupunkia.”

Olet alun perin kotoisin Malawista ja miehesi Suomesta. Oliko aina selvää, että haluatte asua yhdessä Suomessa?  

“Ei aina. Alkuperäinen suunnitelmamme oli asua Suomessa 3 vuotta, kunnes opintoni Laurea-ammattikorkeakoulussa päättyisivät. Sitten meidän oli tarkoitus palata Malawiin, jossa pyöritin omaa matkailuyritystä. Asiat kuitenkin muuttuivat, kun aloin odottaa ensimmäistä poikaamme, ja raskaus sai loppua kohden dramaattisia käänteitä. Poikamme syntyi ennenaikaisena, ja epäilen, olisinko enää elossa, jos synnytys olisi tapahtunut Malawissa. Suomalaisen terveydenhuollon taso ja myös yleinen turvallisuus näyttelivät suurta osaa päätöksessämme kasvattaa perheemme Suomessa.”   

Työskentelet Talent Acquisition Specialistina suomalaisessa, kansainvälisesti toimivassa yrityksessä. Oliko työn löytäminen Suomesta helppoa?  

“Vaikeinta Suomessa asumisessa on ehdottomasti ollut työn löytäminen. On ollut hetkiä, jolloin olen halunnut vain palata kotiin, koska työn löytäminen on tuntunut mahdottomalta.  

Olen paljon pohtinut syitä sille, miksi en ole saanut täältä töitä – onko syynä ollut ulkonäköni, taustani vai missä ongelma on ollut. Mutta täällä tapaamieni ulkomaalaisten kanssa käymieni keskustelujen perusteella me kaikki olemme kohdanneet hyvin samankaltaisia ongelmia ja haasteita riippumatta siitä, millaisesta taustasta olemme tulleet.    

Ennen koronapandemiaa työskentelin Helsinki-Vantaan lentoasemalla, mutta minut irtisanottiin pandemian vuoksi. Onneksi löysin lopulta työpaikan henkilöstöhallinnosta suomalaisesta, kansainvälisesti toimivasta yrityksestä, jossa työkielenä on englanti. Yrityksessä on aidosti kansainvälinen työkulttuuri ja meillä on töissä niin suomalaisia kuin kansainvälisiäkin osaajia.”  

Lapsesi käyvät päivähoidossa ja koulussa Järvenpäässä. Millaisia kokemuksia teillä on näiden osalta? 

“Lapsemme ovat kaksikielisiä ja kahden kulttuurin omaavia, mutta halusimme ehdottomasti, että lapsemme kävisivät suomenkielistä koulua. Toista luokkaa käyvän vanhimman poikamme kanssa on valitettavasti ollut joitakin tapauksia, joissa häntä on kiusattu ihonvärinsä vuoksi, mutta tuolloin meistä tuntui, että koulu otti asian vakavasti ja yritti parhaansa mukaan auttaa meitä ja hoitaa tilannetta. Kun poika oli nuorempi, koulu järjesti hänelle puheterapeutin, eikä tämä maksanut meille mitään.    

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että kaupunki ja yhteiskunta on tarjonnut erilaisia hienoja palveluita ja etuja, joita olemme voineet käyttää, mutta luulen, että näitä palveluita ei tunneta kovin hyvin varsinkaan Suomessa asuvien ulkomaalaisten keskuudessa. Ehkä suurin syy on se, että ulkomaalaiset eivät tiedä mistä etsiä tietoa, tai tietoa ei tarjota heille tutulla kielellä.”    

Mitkä ovat suosikkipaikkojasi Järvenpäässä? Miten kuvailisit kaupunkia?  

“Rantapuisto ja uimaranta ovat tietysti ihan itsestäänselvyyksiä. Olen kuullut, että Keravalla tai Hyrylässä asuvat ihmiset ajavat varta vasten Järvenpäähän tullakseen rannalle. Nautin myös siitä, että kaikki on täällä todella lähellä. Asumme aika lähellä terveyskeskus JUSTia, ja myös koulu, päiväkoti ja kaikki kaupat ja palvelut ovat lähietäisyydellä. Nautin myös kaupungin historiallisesta ja kulttuurisesta tunnelmasta, historian voi jollain tapaa aistia ympäri kaupunkia.    

Järvenpää on mielestäni monipuolinen, historiallinen ja osallistava. Osallistava siinä mielessä, että olen kokenut ihmisten olleen todella kannustavia perhettämme kohtaan, kaikin puolin. En ole itse kokenut Järvenpäässä mitään negatiivista, mikä on saanut minut tuntemaan, että minut on otettu mukaan kaupungin yhteisöön.”

Onko sinulla ehdotuksia, miten Järvenpäätä voisi kehittää tulevaisuudessa?  

“Haluaisin nähdä vielä enemmän ja systemaattisemmin toimia, joilla lapsille opetetaan monimuotoisuutta ja osallisuutta – jotta tulevaisuudessa järvenpääläiset lapset eivät näkisi eroa rotujen ja ihonvärien välillä. On vaikea ymmärtää, millaista vahinkoa syrjintä aiheuttaa, jos ei ole sitä itse kokenut. 

Lisäksi kaupunki ja sen paikalliset yritykset voisivat huomioida kaupungin ulkomaalaistaustaiset, korkeasti koulutetut kaupunkilaiset tarjoamalla heille joitakin ammatillisia ohjelmia, harjoitteluja tai oppisopimuskoulutuspaikkoja. Näin ihmiset voisivat löytää helpommin töitä ja yhteiskunta saisi sen paljon kaipaamaa korkeasti koulutettua työvoimaa.”   


Kuka: Annie Virtanen  

Alun perin Malawista, muutti Suomeen vuonna 2011 ja Järvenpäähän vuotta myöhemmin.  

Koulutus: Liiketalouden maisteri  

Ammatti: Talent Acquisition Specialist 

Perhe: Aviomies Joonas ja kolme poikaa, 8-, 5- ja 2-vuotiaat 

Parasta Järvenpäässä: Rantapuisto ja uimaranta  


Haastattelu ja tarina toteutettu alun perin englanniksi: ”It was a no-brainer for me to love this city” | Järvenpää (jarvenpaa.fi) 

 Järvenpäähenkilö-tarinoissa esitellään kiinnostavia järvenpääläisiä. 

Footer is loading...