A

Listatiedote: Kaupunginhallitus käsittelee Harjulan uuden päiväkodin ja koulun tavoitteita ja investointisummaa

24.05.2019

Kaupunginhallituksen listalla 27.5. on tarkennettu esitys Harjulan uuden koulu- ja päiväkotihankkeen tavoitteista sekä investoinneista.

Harjulan koulu- ja päiväkotihankkeita esitetään yhdistettäväksi investointiohjelmassa. Samalla hankkeen määrärahavaraukseen esitetään 5,2 miljoonan euron lisäystä.

Päiväkoti- ja kouluhankkeen arvioitu kokonaisbudjetti olisi siten 21,2 miljoonaa euroa, josta koulun kustannuksiin varataan 16,5 ja päiväkodin 4,7 miljoonaa. Määrärahasta 1,5 miljoonaa euroa on varattu tälle vuodelle ja loput puoliksi seuraaville kahdelle vuodelle. Uuden päiväkodin ja koulun on tarkoitus valmistua 2021.

Esitykseen kuuluu Vihtakadun yksikön opetustoiminnan siirtäminen Harjulan uuteen kouluun vuoteen 2025 mennessä. Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi Vihtakadun suunnitelmat osaltaan edellisessä kokouksessaan.

Lopulliseen investointisummaan vaikuttavat mm. tulevan koulun ja päiväkodin koko, pihasuunnittelu, Harjulan vanhan koulun purkamiseen varatut kulut sekä energiatehokkuus. Esitykseen kirjatussa investointibudjetissa Harjulan energiatehokkuus saadaan korkealle tasolle. Energiaoptimoinnissa huomioidaan samalla Harjulan rakennustekniset riskit sekä kohteen turvallisuus ja terveellisyys.

Mikäli kaupunginhallitus puoltaa esitystä, etenee se investointiesityksineen valtuustokäsittelyyn. Valtuusto tekee lopulliset päätökset hankkeen etenemisestä ja tarkasta investointisummasta.

Opetus vanhassa Harjulan koulussa lakkaa kesän aikana. Purettavan rakennuksen tilalle on suunniteltu uusi koulu ja vanhaan saneerattavaan kivikouluun on tulossa päiväkoti. Samalla luovutaan elinkaarensa päähän tulevasta Loutin päiväkodista.

Jos valtuusto hyväksyy esityksen, voidaan suunnittelijan ja urakoitsijan hankinta käynnistää.

Lue lisää:
Vihtakadun koulua esitetään lakkautettavaksi vuoteen 2025 mennessä
Harjulan päiväkodin ja koulun valmistelu alkaa

Lisätietoja
Marju Taurula, palvelualuejohtaja, etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi

Takaisin