A

Järvenpäässä toteutetuista paikkaus- ja päällystysurakoista ei tutkintaa

10.09.2019

Itä-Uudenmaan poliisilaitos on todennut, ettei ole syytä epäillä rikosta Järvenpään kaupungin hankkimissa paikkaus- ja päällystysurakoissa vuosilta 2012-2017. Tutkintaa asiasta ei suoriteta.

Järvenpään kaupungissa toteutettiin syksyllä 2018 sisäinen tarkastus edellä mainittujen vuosien urakoista. Kaupunkikehityksen johto teki toimeksiannon sisäisestä tarkastuksesta, koska he olivat havainneet epäselvyyksiä silloisen Teknisen palvelukeskuksen valmistelemassa hankinnassa vuodelta 2015. Tarkastuksessa havaittiin puutteita ja kehittämistarpeita muun muassa paikkaus- ja päällystysurakoiden hankintojen valmistelussa. Sisäisen tarkastuksen raportin perusteella päätettiin tehdä tutkintapyyntö poliisille.

- Olemme huojentuneita lopputuloksista, sillä näin pystyttiin varmistamaan, että poliisin mielestä asiassa ei ole syytä epäillä lainvastaista toimintaa. Tämä on tärkeää myös asiaan liittyvien henkilöiden oikeusturvan kannalta, kaupunginjohtaja Olli Naukkarinen kertoo.

Takaisin