A

#Uutta koulua -hanke: Saunakalliossa edistetään yhteisöllisyyttä ja hyvää arkea

07.11.2019

Uutta koulua kuva

Järvenpäästä #Uuttakoulua -kehittämishankkeeseen lähti mukaan seitsemän koulua, Koivusaari, Haarajoki, Kyrölä, JYK, Mankala, Saunakallio ja Kartanon koulu. Perusopetuksen hankkeen tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten yhdenvertaisia oppimismahdollisuuksia Uudellamaalla. Hankkeessa korostetaan vahvuuksiin perustuvaa oppimista ja erilaisia näkemyksiä huomioivaa rakentavaa vuorovaikutustapaa.

Järvenpään koulut osallistuvat kaikkiin neljään kehittämisosioon, joita ovat johtamisvalmennus, vahvuuspedagogiikka, oppimisen ja arjen toimintakulttuuri sekä monialainen yhteistyö.

Hyvinvointia palvelumuotoilulla

Noin 250 oppilaan Saunakallion koulussa kehittämistyö on lähtenyt hyvin käyntiin ja konkreettisia kehittämisalueitakin on jo löytynyt. Saunakallion koulun rehtori Pia-Maria Honkanen kertoo, että kehittämistyötä tehdään palvelumuotoilun keinoin.

– Pyrimme palvelumuotoilemaan omia kehittämiskohteitamme. Palvelumuotoilu tarkoittaa, että keräämme eri tavoin tietoa ja kokemuksia sekä määritämme tarpeita, joita täyttämällä voimme lisätä yhteisöllistä hyvinvointia Saunakallion koulussa. Kehittämistyöhön liittyy paljon näkymätöntä taustatyötä, mutta tulosten täytyy näkyä konkreettisesti oppilaiden koulupäivässä. Tällöin oppilas huomaa muutoksen ja kokee, että hän on tullut kuulluksi ja on voinut vaikuttaa asiaan. Tämä myös sitouttaa oppilasta toimimaan oman yhteisönsä jäsenenä ja lisää kokemusta jäsenyyden täysivaltaisuudesta.

Saunakalliossa kehittämistyön ydinryhmään kuuluvat rehtori, vararehtori, kolme opettajaa sekä opiskeluhuollosta koulukuraattori ja -psykologi. Kehittämisryhmä toimii niin sanotusti projektiryhmänä, mutta koko koulu oppilaineen ja opettajineen osallistuvat #Uutta koulua -hankkeeseen.

Kouluruokailua kehitetään oppilaita osallistaen

Keväällä 2019 toteutetun oppilashyvinvointikyselyn tuloksista nousi esille useampikin asia, joihin oppilaat halusivat parannusta.

Kouluruokailu on tärkeä asia oppilaille ja siitä tulikin paljon palautetta kyselyssä. Oppilaat olivat tietyssä määrin tyytymättömiä kouluruokailuun, itse ruokaan ja ruokailutilan viihtyvyyteen. Tähän kehittämistoiveeseen koulu vastaa myös toisen hankkeen eli Maistuva koulu -hankkeen myötä, josta saadaan ensimmäisiä tuloksia marraskuun puolivälissä. Honkanen korostaa osallisuuden merkitystä.

­- Haluamme lisätä oppilaiden osallisuutta yhteisiin asioihin, sillä vietämme tänä vuonna osallisuuden vuotta koulussamme. Kouluruokailu jos mikä on hyvä kehittämiskohde yhdessä oppilaiden kanssa. Mietimme oppilaiden ja keittiöhenkilökunnan kanssa, millä konkreettisilla asioilla voisimme lisätä oppilaiden hyvinvointia ruokailutilanteessa.  Mahdollisia hyviä vaihtoehtoja, jotka näkyvät myös koulun arjessa, voisivat olla mm. ruokalan pöytien uudelleen sijoittelu, ruokalajärjestäjät, toiveruokapäivät ja teemaviikot.

Oppilashuoltopalvelut ja oppilaskunta lähemmäs oppilaita

Saunakallion koulussa halutaan panostaa myös kuraattori- ja psykologipalvelujen saatavuuteen. Oppilaat eivät läheskään aina tiedä, miten tarvittaessa pääsee psykologin tai kuraattorin puheille. Oppilashuoltoryhmä pohtii palvelumuotoilun keinoin, miten näitä palveluja saataisiin tuotua lähemmäs oppilaita. Tavoitteena on synnyttää avoimen kohtaamisen paikkoja oppilaille, esim. "kuraattoricorner" oppilaiden keskuuteen yms.

Koulun oppilaskunta on myös yksi aktiivinen toimija koulun arjessa. Oppilaat eivät kuitenkaan usein koe kuuluvansa oppilaskuntaan, vaan kokevat sen erillisenä toimijana. Oppilaskuntatoimintaa jalkautetaan enemmän osaksi luokkien toimintaa. Rivioppilaalla tulee olla tunne, että hän kuuluu luokkansa jäsenenä oppilaskuntaan ja että hän voi vaikuttaa koulun yhteisiin asioihin oman luokkansa oppilaskunnan edustajan kautta.

Pia-Maria Honkanen toteaa, että edellä mainittujen lisäksi koulu tulee lähettämään kyselyn huoltajille. Toiminnan kehittämisessä huomioidaan myös pian valmistuvan kouluterveyskyselyn koulukohtaisia tuloksia.

Henkilöstö avainasemassa

#Uuttakoulua -hankkeessa oppilaiden hyvinvoinnin lisäksi keskeistä on tuottaa myös henkilöstön työhyvinvointia. Avointa kohtaavaa keskustelua käydäänkin koko ajan oman kouluhenkilöstön kanssa.

- Koko koulun henkilöstö on mukana tässä kehittämishankkeessa. Kehittämis- ja muutosmyönteisyys on tärkeää, ja työntekijän tulee osata katsoa asioita lintuperspektiivistä koko koulun tasolla. Koulumme on yksi työyhteisö, jonka toimintaa haluamme yhdessä edistää. Ensi arvoisen tärkeää on kokea myös merkityksellisyyttä olemalla osa omaa työyhteisöä ja halua kehittää sitä. 

Honkanen summaa lopuksi, että kaiken tämän kehittämistyön rinnalla on tuotava myös näkyväksi, mitä yhteisöllistä toimintaa koululla on jo nyt, kuten koulukerhoja, yhteistyö vanhempainyhdistyksen kanssa, seurakunnan erityisnuorisotyöntekijän ja Milli-koiran vierailut, välituntilainaamo, välkkäriliikuttajat, käytävävahdit, digitutor-oppilaat, osallisuus muissa hankkeissa, kuten Taidepolku-hanke.

Saunakallion koulu on jo nyt alkumetreillä ottanut hyviä kehittämisaskeleita #Uuttakoulua -hankkeessa. Itse hanke päättyy keväällä 2020, mutta nyt jo voi sanoa, että ainakin Saunakallion koulussa tapahtuu hankkeen tiimoilta monia asioita, jotka lisäävät sekä oppilaiden ja henkilöstön hyvinvointia.

 

Uutta koulua hankkeessa työskentelyä Saunakallion koulu

#Uutta koulua -kehittämishankkeiden kimpussa 5 A -luokan opettaja Soili Lainpelto ja inklusiivisen 1. luokan opettaja Kati Kollanen. 

Takaisin