A

Järvenpää haluaa avustuksiin läpinäkyvyyttä ja yhtenäiset kriteerit

14.09.2020

Mitä mieltä kriteereistä? Lausu meilitse tai osallistu yhdistysfoorumiin 29.9.

Järvenpää uudistaa avustuskriteereitään syksyn aikana. Järvenpäälle on strategisesti tärkeää erottua kulttuurin tekijöiden ja kokijoiden kaupunkina, ja toisaalta yhteisönä joka liikkuu, toimii ja voi hyvin yhdessä. Uusien, strategian mukaisten kriteereiden ja muutosten on tarkoitus astua voimaan vuoden 2021 alusta.
Kaupunki myöntää yhdistyksille, seuroille ja muille toimijoille tällä hetkellä toiminta- tai kohdeavustusta. Toimija voi hakea avustusta hyvinvoinnin, kulttuurin, liikunnan ja nuorison palveluihin. Nyt kysymme, miten kriteerit ja muutokset vaikuttaisivat paikallisiin toimijoihin; ovatko kriteerit mahdollisia, istuvatko kriteerit yhdistys- ja seuratoimintaan?

Suurin muutos olisi kaikille yhtenäinen kriteeristö

Vuodesta 2021 alkaen joka hakijaa koskisi sama, yhtenäinen kriteeristö. Tämän lisäksi eri avustusta myöntävillä tahoilla, kuten vaikka liikunta- ja nuorisopalveluilla, voi olla täsmentäviä kriteereitä.
Toinen iso muutos koskee toiminta-avustuksia, joita voisi tulevaisuudessa hakea budjettikaudeksi kerrallaan. Tämä tarkoittaa 2-4 vuoden toiminta-aikaa yhdellä haulla. Uudet toimijat voivat hakea avustusta myös kesken budjettikauden.
Hyvinvoinnin avustuskriteereihin on esitetty muutoksia. Hyvinvoinnin avustuksia on tähän asti myönnetty sosiaali- ja terveystoimialan kriteeristön mukaisesti. Vuodesta 2021 alkaen myöntämisessä arvioidaan hakijaa kaupungin oman hyvinvointisuunnitelman painotusten mukaan.

Osallistu näin!

Tutustukaa luonnokseen uusista avustuskriteereistä ja miettikää miten kriteerit ja muutosesitykset sopivat teidän toimintaanne. Pitäisikö jotakin - mitä - muuttaa? Lausu aiheesta 30.9. mennessä kansalaistoimintaan tai MunJäke-yhteisösovelluksessa. Yhdistyksille, seuroille ja muille toimijoille on lähetetty lausuntopyyntö sähköpostitse.
Avustuskriteereitä ja avustusten viestintää käsitellään Yhdistysfoorumissa 29.9. klo 16.30 - 18. Yhdistysfoorumi järjestetään Järvenpää-talon Juhani Aho -salissa, osoitteessa Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää.

Pyydämme ilmoittautumisia tilaisuuteen 25.9. mennessä. Sekä lausunnot että ilmoittautuminen osoitteeseen tiina.inkinen(at)jarvenpaa.fi

Tilaisuuden jälkeen lausunnot kootaan ja asia etenee hyvinvointilautakuntaan päätettäväksi. Päätös tehdään loppusyksystä 2020.

Linkit Avustusten kriteerit luonnos lausuntoa varten
www.munjake.fi


Lisätiedot

  • kulttuurijohtaja Sami Ylisaari, p. 040 315 2244
  • palvelupäällikkö Tiina Inkinen, p. 040 6311 457 (lausunnot 30.9. mennessä), etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi

Takaisin