Ainolan alueen katujen ja kunnallistekniikan viimeistelytyöt alkavat torstaina 7.5.2026
—Kadut ja liikenneAinolan alueella alkavat katujen ja kunnallistekniikan viimeistelytyöt toukokuussa. Työt vaikuttavat liikkumiseen alueella, ja niiden on määrä valmistua syyskuun loppuun mennessä.

Ainolan alueen katujen ja kunnallistekniikan viimeistelytyöt alkavat torstaina 7.5.2026. Työalue sijoittuu Valsetristen aukiolle ja -polulle sekä Pohjolanraitille (välillä Valsetristeninpolku–Metsälaulunkuja) ja Viulukonsertonkadulle. Urakassa toteutetaan muun muassa katujen rakennekerroksia ja pintarakenteiden viimeistelyä sekä rakennetaan vesihuoltoa, energia- ja tietoliikenneverkkoja sekä katuvalaistusta.
Urakan pääurakoitsijana toimii Tieluiska Oy.
Työt aiheuttavat tilapäisiä muutoksia liikennejärjestelyihin. Muutoksista ja kulkureiteistä tiedotetaan erikseen, ja ne merkitään selkeästi maastoon. Turvallisuus pyritään varmistamaan kaikissa työvaiheissa.
Pyydämme alueella liikkuvia noudattamaan erityistä varovaisuutta työmaan läheisyydessä sekä käyttämään mahdollisuuksien mukaan vaihtoehtoisia reittejä.
Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa.
Urakan arvioitu valmistumisaika on 30.9.2026
Yhteystiedot:
Tilaaja
Järvenpään kaupunki
Johan Nygård
puh. 09 27 191
johan.nygard@jarvenpaa.fi
Urakoitsija
Tieluiska Oy
Aarre Eerola
puh. 050 4011 352
aarre.eerola@tieluiska.fi
Valvonta / Rakennuttaminen
Finnmap Infra
Juha Nevalainen
puh. 040 0454 833
juha.nevalainen@finnmap-infra.fi