Ainolan aluekeskukseen valittiin ensimmäiset rakennuttajakumppanit

Ainolan aluekeskus on merkittävä Järvenpään kaupungin kärkihanke, joka käynnistää eteläisen Järvenpään kehittämisen pääradan itäpuolella. Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 21.6. (§ 49, § 50) ensimmäisten rakennuttajakumppanien valinnasta aluekeskuksen pohjoisten korttelien toteuttajiksi.

Järvenpään kaupunki järjesti Ainolan aluekeskuksen keskuskorttelin 2135 kehittämisestä ja kumppanin valinnasta suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun 29.3.-14.5. Kaupungin sisäinen arviointiryhmä esitti, että keskuskorttelin osa-alueen IV toteuttajaksi valitaan Hartela ehdotuksellaan “Salainen Puutarha”.

“Haimme hinta-laatu-kilpailussa laadukasta toteutusehdotusta keskuskortteliin. Hartelan korkeatasoinen ja kaupunkikuvaltaan aluekeskukseen erinomaisesti istuva ehdotus vastasi parhaiten kaupungin tavoitteisiin ja laatukriteereihin”, kertoo maankäyttöjohtaja Juhana Hiironen.

“Olemme tyytyväisiä, että ehdotuksemme vastasi kaupungin tavoitteisiin ja lähdemme innolla mukaan Ainolan aluekeskuksen kehittämiseen. Asuntorakentaminen hyvien raideyhteyksien varrelle on myös meidän kestävän kehityksen tavoitteiden mukaista”, kommentoi Hartelan Etelä-Suomen aluejohtaja Tuomas Ruponen.

Keskuskorttelin ohella kaupunginvaltuusto päätti viereisen korttelin toteuttajien valinnasta neuvottelumenettelyyn perustuen. Aluekeskukseen vievän liikenneympyrän länsipuolelle tulee HOK-Elannon päivittäistavarakauppa. Uusi S-market kokoluokan kauppa tulee vastaamaan eteläisen Järvenpään palvelutarpeeseen. Korttelin asumisen kokonaisuuden toteuttaa NCC.

“Aluekeskuksen kumppanuuskaavoitus käynnistyy valittujen toimijoiden kanssa tulevana syksynä. Tavoitteena on, että asemakaava on lainvoimainen kevät-talvella 2022 ja rakentaminen alkaa syksyllä 2022”, summaa aluekeskuksen tulevia vaiheita hankekehityspäällikkö Salla Niemelä kaupungilta.

Kuva: Arkkitehtipalvelu Oy
Jaa juttu: