Bulevardikorttelin asemakaavan muutos ja HILKKU-hanke päätettävänä kaupunkikehityslautakunnassa 28.10.2025

Kaupunkikehityslautakunta kokoontuu tiistaina 28.10.2025. Esityslistalla on muun muassa Bulevardikorttelin asemakaavan muutos, Väärävarsi 13:n asuinkerrostalon kaupunkikuvallinen lausunto sekä HILKKU-hankkeen kasvukuntosopimus. Lisäksi käsitellään pellon vuokrausta laidunkäyttöön, valtuustoaloitteita, rakennusjärjestyksen uudistamista ja viranhaltijapäätösten otto-oikeutta.

Asemakaavan muutos Bulevardikorttelissa

Bulevardikorttelin asemakaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä ja siitä on saatu yksi muistutus. Ehdotusta on täydennetty liikennemeluselvityksen perusteella lisäämällä Mannilantien puoleisille julkisivuille ääneneristävyyttä koskeva merkintä. Lautakunta esittää hyväksyttäväksi kaavoituksen ja liikenteen vastineen muistutukseen sekä asemakaavan muutoksen Keskuksen korttelissa 131.

Kaupunkikuvallinen lausunto Väärävarsi 13 asuinkerrostalohankkeesta

Väärävarsi 13:een suunniteltu asuinkerrostalo soveltuu kaupunkikuva-arkkitehdin lausunnon mukaan ympäristöönsä ja noudattaa ohjeistusta. Julkisivuihin lisätty punainen tehosteväri tukee kokonaisuutta. Lautakunta esittää, että parvekekaidelasitukset tehdään peittävämmiksi, jotta parvekkeilla olevat tavarat eivät näy häiritsevästi kaupunkikuvassa. Muilta osin suunnitelmiin ei ole huomautettavaa.

HILKKU-hankkeen kasvukuntosopimus ja vuokranalennusten periaatteet

HILKKU-hanke tähtää kaupungin vuokrapeltojen kasvukunnon parantamiseen, hiilensidonnan lisäämiseen ja kestävän viljelyn edistämiseen yhteistyössä viljelijöiden kanssa. Lautakunta esittää kasvukuntosopimuksen käyttöönottoa sekä sen mukaisten vuokranalennusten myöntämistä Järvenpään kaupungin vuokrapeltojen osalta.

Pellon vuokraus laidunkäyttöön Niemennokantiellä

Noin 1,58 hehtaarin suuruinen kaupungin pelto Niemennokantien varrella on tarkoitus vuokrata laidunkäyttöön kolmeksi vuodeksi (2026–2028) 186 €/ha vuosivuokralla. Vuokraajan tulee ylläpitää alue laidunnurmella. Lautakunta esittää pellon vuokraamista Järvenpään Ratsastusseura ry:lle sopimuksella, joka alkaa 1.11.2025. Päätös sitoo kaupunkia 31.3.2026 asti.

Valtuustoaloitteet: Tivolipaikka, koirakaveriaitaus ja sähköpotkulautojen vuokraus

Kolmesta valtuustoaloitteesta esitetään annettavaksi vastine ja todettavaksi ne loppuun käsitellyiksi:

  • Tivolille vaihtoehtoinen paikka: Juholanpelto on ainoa riittävän suuri alue, mutta sen toteuttaminen vaatisi 300 000–500 000 euron investoinnin. Aloitetta ei edistetä.
  • Koirakaveriaitaus: Taloudelliset edellytykset eivät mahdollista ei-lakisääteisen toiminnan käynnistämistä. Järvenpäässä on jo yksityinen koira-aitaus, joten aloitetta ei edistetä.
  • Sähköpotkulautojen vuokraustoiminta lopettaminen toistaiseksi: Nykyinen mikroliikennelainsäädäntö ei mahdollista toiminnan täyskieltoa. Ehtoja voidaan kuitenkin rajoittaa ja lupia peruuttaa ehtojen rikkomisen vuoksi. Aloitetta ei edistetä.

Rakennusjärjestyksen uudistaminen

Uuden rakentamislain myötä rakennusjärjestys on päivitetty. Lausuntojen ja mielipiteiden pohjalta on tehty tarkennuksia ja lisäyksiä, jotka eivät edellytä uutta nähtävilläoloa. Lautakunta esittää rakennusjärjestyksen hyväksymistä kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle sekä valtuuttaa vastuuhenkilöt tekemään teknisluonteisia muutoksia.

Viranhaltijapäätösten otto-oikeus

Lautakunta esittää, ettei se käytä otto-oikeutta 15.9.–19.10.2025 tehtyihin päätöksiin, jotka koskevat muun muassa tonttijakoja ja niiden muutoksia, Kinnarinpolun pyörätien rakentamisen lisä- ja muutostöitä, Ainolan alueen viimeistelyjä sekä rakentamisvelvoiteajan jatkamista Valovirrankadulla.

Kaupunkikehityslautakunnan kokouksen 28.10.2025 esityslista

Lisätietoja:

Mikko Autere, kaupunkikehitysjohtaja, mikko.autere@jarvenpaa.fi

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!