EK:n kuntaranking: Järvenpää neljänneksi vetovoimaisin keskisuurten kuntien joukossa

Järvenpään kaupunki tuli neljänneksi EK:n kuntarankingin alle 50 000 asukkaan kuntien joukossa. Sijoitus on sama kuin edellisellä kerralla vuonna 2019.

Kuntarankingissa mitataan yritysten mielestä vetovoimaisinta kuntaa. Päävertailussa mukana oli 25 seutukuntaa, joista Järvenpää osana Helsingin seutukuntaa sijoittui viidenneksi. Neljäs tila saavutettiin keskisuurten, eli yli 50 000 asukkaan kuntien keskinäisessä vertailussa. Koko kuntarankingin voiton vei Seinäjoen seutukunta, jonka kintereillä oli toiseksi tullut Rauma. Alle 50 000 asukkaan kuntien joukossa vetovoimaisimmaksi osoittautui Lieto.

Elinkeinoelämän keskusliiton tutkimuksessa käytettiin yrityksille suunnattua kyselyä rinnan aluekohtaisten kuntatalous- ja yrittäjyystilastojen kanssa. Vastaajina joulu–tammikuussa tehdyssä kyselyssä oli 2 117 yritystä, joissa oli 168 206 työntekijää.

Tutkimuksessa yritykset arvioivat etenkin:

  1. kuntapäätöksenteon yrityslähtöisyyttä (esim. kaavoituksen sujuvuus, yritysvaikutusten huomiointi päätöksissä
  2. oman alueen julkisia yrityspalveluita (neuvonta, rahoitus, toimitilat) sekä
  3. osallistumismahdollisuus palveluiden tuottamiseen (kilpailu kuntayhtiöiden kanssa, julkiset hankinnat).

Hyvinkää ja Järvenpää Keski-Uudenmaan vetovoimaisimpia

Keski-Uudenmaan alle 50 000 asukkaan kunnista EK:n listalle pääsivät Hyvinkää, Kerava ja Riihimäki. Vuoden 2019 tulokseen verrattuna Hyvinkää oli kirinyt listalla kolmanneksi (2019: 5) ja Riihimäki 11. sijalle (2019: 12). Kerava löytyi sijalta 16. (2019: 7).

– Järvenpään tulos on erittäin hyvä, sillä kaikki kolme tärkeintä hyvän yritysilmaston tunnusmerkkiä toteutuvat: kuntapäätöksenteko on sujuvaa ja yrityksiä kuunnellaan, yrityksellä on hyvät mahdollisuudet tuottaa palveluita kunnassa ja julkiset yrityspalvelut ovat kaikkien ulottuvilla, kommentoidaan sijoitusta EK:lta.

Kuntien yritysilmasto heikentyi kahdessa vuodessa

Yleisesti ottaen yritykset arvioivat oman sijoittumiskuntansa yritysilmastoa kriittisemmin kuin kaksi vuotta sitten. Osin erot selittyvät koronatilanteen vaikutuksilla yritystoimintaan, mutta vaikutukset olivat ajateltua pienempiä. Suurin osa yrityksistä arvioi koronasta huolimatta paikallista elinkeinopolitiikkaa, sijaintipaikan sopivuutta ja yleistä yritysilmapiiriä positiivisesti.

– Järvenpää on vakiinnuttanut asemansa yhtenä kärkikuntana yritysmyönteisyydessä, mutta tyytyväisiä ei vielä olla. Tavoitteenamme on olla Suomen paras, sanovat Järvenpään elinvoimajohtaja Marko Lehenberg ja yrityspalvelupäällikkö Susanna Aramo.

Tiedote ja koko data EK:n sivuilla

Lisätietoja:
Elinvoimajohtaja Marko Lehenberg, puh. 040 315 3590, etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi
Yrityspalvelupäällikkö Susanna Aramo, puh. 040 315 3130, etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi

Jaa juttu: