Harjulan kampuksen julkinen taidehanke sai tunnustusta

Kuvataideopettajat KUVIS ry on myöntänyt Myötätuulta kuvataiteesta -kunniakirjan Harjulan kampuksen julkisen taiteen hankkeelle. Yhdistystä ilahdutti erityisesti tapa, jolla lapset ja koululaiset osallistettiin taidehankkeeseen. Hanke tuotti koko yhteisöä yhdistäneen taideteoksen. Kunniakirja jaettiin Educa-messuilla Helsingissä 28.1.2023.

Kuvataideopettajat KUVIS ry:n mielestä Harjulan veistos on erinomainen esimerkki siitä, miten koulun rakennushankkeeseen liitetty taidehanke voi olla myös taidekasvatuksellinen.

Koulun oppilaat ja päiväkodin lapset saivat valita luonnosten pohjalta Harjulan kampuksen pihalle toteutettavan taideteoksen. Lopputulemana syntyi Maria Dunckerin taideteos, jonka pintaan lapset ovat luoneet kymmeniä kuvioita ja piirustuksia. Lapset tulevat myöhemmin antamaan taideteokselle myös nimen.

Harjulan kampuksen taideteos kuvattuna valaistuna iltapimeällä.
Taideteos on osa lasten oppimisympäristöä. Valaistuksen avulla teos vaihtaa myös väriä. Kuva: Mikhail Olykainen

Helsingissä Educa-messuilla kunniakirjan olivat vastaanottamassa taiteilija Maria Duncker ja hankkeen koordinaattori Marjukka Korhonen.

– Olemme iloisia ja kiitollisia siitä, että hanke huomioidaan näin hienolla tavalla. Lapset ovat olleet taideteoksen syntyprosessissa itse aktiivisia toimijoita, ja teos on syntynyt yhdessä tekemällä. Tunnustus kuuluu siis myös Harjulan kampuksen lapsille sekä koulun ja päiväkodin henkilökunnille. On ilahduttavaa, että kunniakirja tekee näkyväksi sen, miten hankkeessa on yhdessä edistetty lasten kokemuksia kuvataiteesta osana lasten omaa arkea Järvenpäässä, toteaa museopalvelujen päällikkö Jaana Tamminen Järvenpään taidemuseolta.

Harjulan kampuksen uusi julkinen taideteos kuuluu Järvenpään taidemuseon kokoelmiin.

Kuvataideopettajat KUVIS ry myöntää vuosittain Myötätuulta kuvataiteesta -kunniakirjan ansioituneelle taidekasvatusteolle tai -toiminnalle. Kunniakirjan myöntämisellä halutaan tuoda esiin tämän päivän kuvataidekasvatusta sekä korostaa toimintaa, joka lisää kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin opetuksen perusteiden tuntemusta. Tavoitteena on edistää myös taidekasvatuksen asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa.

Lisätietoja: museopalvelujen päällikkö Jaana Tamminen, puh. 040 315 2587, jaana.tamminen@jarvenpaa.fi.

Jaa juttu: