Harjulan tulevassa kampuksessa hyödynnetään pienen koulun yhteisöllisyyttä

Uuden oppimisympäristön mukainen Harjulan kampus rakennetaan puretun Harjulan koulun paikalle Verkkotielle. Vanhan koulun tilalle rakennetaan uudisrakennus ja vanhempi B-siipi peruskorjataan vanhaa rakennuskulttuuria kunnioittaen. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Harjulan kampuksen investointihankkeen 10.6.2019.

Tulevaan kampukseen sijoittuu alakoulu sekä päiväkoti. Tilat on suunniteltu noin 450 koululaiselle ja 150 esikoulu- ja päiväkoti-ikäiselle lapselle. Yhteisöllisyys korostuu uudessa kampuksessa nykyaikaisissa monimuunneltavissa oppimisympäristöissä.

-Uudessa koulussa opiskelemme kolmessa pienessä koulussa eli ”solussa” yhden ison koulun sisällä. Lapsi käy koulua samassa tutussa solussaan koko alakoulun ajan esikouluikäisestä kuudenteen luokkaan asti. Lapsella opetushenkilöstö pysyy samana ja tällöin myös henkilökunta oppii tuntemaan koululaisen paremmin, kertoo Harjulan koulun rehtori Tarja Edry.

Rakentamisessa hyödynnetään muuntojoustavuutta, joka yhdistää eri toimijoiden tilan käytön tehokkaasti saman katon alle. Tämä mahdollistaa myös rakennuksen iltakäytön. Koulun ja päiväkodin lisäksi rakennuksen tulevia käyttäjiä ovat muun muassa liikuntapalvelut, Järvenpään Opisto sekä kansalaistoiminta.

Uudisrakennuksen sekä vanhimman osan peruskorjauksen rakentamisen kustannusarvio on noin 15 milj. euroa. Rakennuksen lämmitysmuotona on energiatehokas maalämpö.

Rakennustyöt alkavat syksyllä 2020 ja uuden kampuksen on tarkoitus valmistua vuoden 2022 maaliskuussa. Lapset ja henkilökunta pääsevät uusiin tiloihin elokuussa 2022.

Harjulan koulun oppilaiden vanhemmille, henkilökunnalle ja lähialueen asukkaille järjestettiin 27.5. infotilaisuus, jossa kaupungin ja Mestaritoiminta Oy:n edustajat kertoivat Harjulan kampuksen hankkeen tilanteesta ja sen etenemisestä. Uusi kampus kiinnosti, sillä Teamsin kautta järjestettyyn etäinfoon osallistui kuutisenkymmentä kuntalaista.

Kampuksen tulevia käyttäjiä sekä kaupunkilaisia osallistetaan jatkossakin kampuksen suunnitteluun, jotta kiinteistö palvelisi mahdollisimman hyvin kaikkia käyttäjiä.

Järvenpään kaupunki, Mestaritoiminta Oy sekä rakentamisesta vastaava Fira Oy allekirjoittivat rakentamista koskevan urakkasopimuksen 28.5.2020. Kiinteistön arkkitehtisuunnittelusta vastaa Innovarch Oy.

Lisätietoja: rakennuttajapäällikkö Jani Kervinen, Mestaritoiminta Oy, puh. 040 9222 263 ja rehtori Tarja Edry, puh. 040 315 2320

Harjulan kampus

Harjulan kampus, alustava luonnoskuva

Kuva: Innovarch Oy

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!