Hyvinvoinnin juurilla kouluyhteisön arjessa! Pilotteina Anttilan ja Koivusaaren koulut

Miten voimme edistää lasten ja nuorten turvallisuutta, myönteistä minäkuvaa ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta koulun arjessa? Koulun kohtaamiskulttuurin edistämiseen haetaan eväitä nyt alkaneessa valmennuksessa.

Hyvinvoinnin juurilla kouluyhteisön arjessa – systeemisen suhdeperustaisen hyvinvointityön valmennus starttasi etänä Järvenpäässä 20.10. Valmennus on pilotti, johon nyt ensin osallistuvat Anttilan ja Koivusaaren koulut.

– Tämän koko lukuvuoden kestävän valmennuksen tavoitteena on antaa kouluille eväitä oman koulunsa hyvinvointityön kehittämiseen. Aloitamme kokeiluna ensin kahden koulun kanssa, ja tarkoituksena on laajentaa tätä valmennusta myös muihin Järvenpään kouluihin, kertoo oppimisen ja koulunkäynnin tuen päällikkö Tiina Erkkilä-Wahtera.

Avainasemassa on koulun aikuiset

Tavoitteena on panostaa koko koulun kohtaamiskulttuuriin hyvinvointityötä vahvistaen ja luoden sitä tukevia rakenteita kouluihin. Miten voimme edistää lasten ja nuorten turvallisuutta, myönteistä minäkuvaa ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta koulun arjessa?

Tähän ja moneen muuhun asiaan nyt alkanut valmennus pyrkii antamaan vastauksia. Jotta tämä voi toteutua kouluyhteisössä, ensimmäinen askel on koulun aikuisten pysähtyminen tutkimaan omaa ja yhteisön ajattelua ja toimintaa.

Kouluelämällä on suuri merkitys lapsen arkeen

Koulu on iso osa lapsen arkea ja siellä tapahtuvilla tilanteilla ja kohtaamisilla on iso merkitys lapsen hyvinvoinnille. Kouluyhteisö kehittyminen hyvinvointia tukevaksi yhteisöksi edellyttää koulun johdolta ja aikuisilta kouluilmapiirin, erityisesti koulun kohtaamiskulttuurin pitkäjänteistä ja systemaattista kehittämistä.  Tämän hyvinvointityön kehittämiskohteena eivät ole yksistään vain lapset, vaan koko kouluyhteisö aikuisineen lasten vanhemmat mukaan lukien.

Tiedämmekö tai olemme kiinnostuneista siitä, millaisessa ihmissuhteiden ja arjen muodostamassa ympäristössä lapsi/nuori elää ja millaisia kokemuksia hänelle niistä muodostuu? Miten muiden toiminta vaikuttaa lapseen tai nuoreen? Miten itse suhtaudun lapseen tai tulkitsen häntä? Miten ratkon ongelmia? Paljon herätteleviä kysymyksiä, joihin tämä valmennus osaltaan pyrkii kouluhenkilöstölle antamaan eväitä.

Valmennukseen osallistuu kummastakin koulusta Anttilasta ja Koivusaaresta 10 työntekijää, jotka työskentelevät arjessa opiskeluhuollon parissa.

Valmennuksen vetäjinä toimivat yhteiskuntatieteen tohtori, lastensuojelun tutkija ja kehittäjä Päivi Petrelius, Helsingissä opiskeluhuollosta vastaavat Johanna Savola ja Kirsti Carpén, Järvenpään kaupungilta oppimisen ja koulunkäynnin tuen päällikkö Tiina Erkkilä-Wahtera, opiskeluhuollon päällikkö Mari Asell ja perheiden ja varhaisen tuen päällikkö Marja Häyhä.

Lukuvuoden mittaisen prosessin päätteeksi valmennusryhmät kootaan ennen kesää 2021 yhteiseen verkostotapaamiseen, jossa jaetaan kokemuksia ja arvioidaan lukuvuoden työskentelyä ja koulun kehitystä.

Lisätietoja oppimisen ja koulunkäynnin tuen päällikkö Tiina Erkkilä-Wahtera, etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi.

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!