Hyvinvointilautakunnan päätöksiä 24.4.2024 

Hyvinvoinnin palvelualueen määrärahojen siirto vuodelta 2023

Hyvinvointilautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä hyvinvoinnin palvelualueen käyttötalouden siirtomäärärahat kattamaan vuoden 2022 määrärahaylityksestä syntyneitä säästövelvoitteita vuosina 2024–2025 sekä hyvinvoinnin palvelualueen irtaimisto- ja liikuntapaikkarakentamisen investointien määrärahojen siirrot vuodelle 2024.

Hyvinvoinnin palvelualueen vuoden 2022 talousarvio ylittyi 179 000 euroa. Ylitys siirrettiin säästövelvoitteena vuosille 2024 ja 2025. Vuodelle 2024 ylityksestä siirrettiin katettavaksi 60 000 euroa ja vuodelle 2025 119 000 euroa. Vuoden 2023 talousarvion alitus on 189 000 euroa. Koska alitus on lähes samansuuruinen kuin vuoden 2022 ylitys, esitetään määrärahat siirrettäväksi kattamaan vuoden 2022 ylityksestä tulleita säästövelvoitteita. Siirtomäärärahoilla katetaan palvelualueen yllättäviä, talousarviossa huomioimattomia kustannuksia. Hyvinvoinnin palvelualueen irtaimistoinvestoinneista jäi käyttämättä vuonna 2023 yhteensä 82 000 euroa. Säästyneet määrärahat tulivat käyttämättä jääneistä yleisvarauksen määrärahoista. Säästyneet irtaimistoinvestointien määrärahat esitetään siirrettäväksi liikuntapaikkainvestointeihin kattamaan Juholanmäen tekojään jäähdytyskontin ja muuntajana kohonneita kustannuksia.

Lisämääräraha / Juholanmäen jäähdytyskontti

Asia päätettiin palauttaa äänestyksen jälkeen valmisteluun.

Juholanmäen jäähdytyskontin hankinta ja toteutus on liitetty osaksi keskustan liikuntapuisto -hankkeen projektinjohtourakkaa. Keskustan liikuntapuisto ja Juholanmäen jäähdytyskontti ovat kuitenkin erilliset investoinnit eli niiden kustannukset laskutetaan erikseen eri investoinneista. Jäähdytyskontin lupaprosessissa ja urakan aikana on ilmennyt osin viranomaismääräyksiin perustuen lisätöitä ja -kuluja, joita osittain ei ole pystytty huomioida huomioimaan alkuperäisessä hankebudjetissa. Hankkeen toteutumiseksi suunnitellulla tavalla hankkeelle esitettiin lisämäärärahaa 189 000 euroa.

Järvenpään Opiston työkaudet lukuvuonna 2024–2025

 Lautakunta päätti vahvistaa Järvenpään Opiston toimintakauden lukuvuodelle 2024–2025 esitetyn mukaisesti.

Järvenpään opiston lukuvuoden 2024–2025 opetus toteutetaan pääosin viikkojen 35–48 (syyslukukausi 2024) ja viikkojen 2–17 (kevätlukukausi 2025) aikana. Syyslomalla eli viikolla 42 ja talvilomalla eli viikolla 8 ei pääosin ole opetusta.

Hyvinvointilautakunnan pöytäkirja 24.4.2024 

Lisätiedot: 

Sean McLoughlin

hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja 

puh. 040 1279 970

sean.mcloughlin@jarvenpaa.fi

Jaa juttu: