Jampan palossa esimerkillisesti toiminut Maisa sai tunnustuksen kaupungilta

Järvenpään Saunakallion koulun kolmasluokkalainen Maisa Manner sattui perjantaina 25.3. alkuillasta kulkemaan Jampan ostoskeskuksen ohi, kun hän huomasi roska-asiasta nousevan mustan savun. Maisalle muistui heti mieleen, että tällaisissa tapauksissa pitää välittömästi mennä kertomaan jollekin aikuiselle. Hän kiirehti ostoskeskuksessa sijaitseviin seurakunnan tiloihin ja ilmoitti tilanteesta. Jampan seurakuntakeskus oli Maisalle tuttu paikka, sillä hän on käynyt siellä erilaisissa tapahtumissa vauvasta asti ja ehtinyt toimia siellä vapaaehtoisena työntekijänäkin.

Maisan esimerkillisen toiminnan ansiosta seurakunnan tilat saatiin heti tyhjennettyä ja pelastuslaitos hälytettiin paikalle. Järvenpään kaupunki halusi kiittää Maisaa antamalla hänelle kunniakirjan ja lahjakortin.

Samassa, Jampassa sijaitsevassa Perhetalo Joutsikissa järjestetyssä tilaisuudessa kaupungin edustajat kiittivät Järvenpään seurakuntaa kukkasin. Järvenpään kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaja Kirsi-Marja Karjalainen ojensi kukat seurakuntapastori Anu Sorjoselle, diakoni Pia Valoselle sekä johtavalle diakonille Leena Nygårdille.

– Järvenpään seurakunnan Jampan alueen työntekijät toimivat ihailtavan ripeästi kriisitilanteessa, Karjalainen totesi.

Jo puolentoista vuorokauden päästä palosta sunnuntaiaamuna alueen asukkaille järjestettiin yhteinen tilaisuus, jossa oli mahdollisuus käydä järkyttävää tapahtumaa yhdessä läpi ja suunnata katseita jo tulevaisuuteen.

Kirsi-Marja Karjalainen kiitti muutoinkin seurakunnan edustajia jo pitkään jatkuneesta hyvästä ja saumattomasta yhteistyöstä.

– Kun yhdistämme voimamme, saamme aina enemmän aikaan.

Jamppaan oli jo ennen tulipaloa alettu suunnitella JoutsikkiFestiä 18. toukokuuta ja nyt alueen yhteisöllinen tapahtuma tuntuu entistäkin arvokkaammalta. Luvassa on muun muassa konsertti, kirppis, ulkopelejä ja avoimia ovia. Tapahtumasta julkaistaan lähiaikoina lisätietoa muun muassa kaupungin ja seurakunnan somekanavissa.

Maisa Manner palkittiin esimerkillisestä toiminnasta Jampan ostoskeskuksen tulipalon yhteydessä.
Hyte-johtaja Kirsi-Marja Karjalainen (toinen oikealta) ojensi kukat kiitokseksi seurakunnan Pia Valoselle (vasemmalla), Anu Sorjoselle ja Leena Nygårdille.
Jaa juttu: