Jani Kervinen Mestaritoiminta Oy:n toimitusjohtajaksi
—Kaupunki ja päätöksentekoMestaritoiminta Oy kertoo tiedotteessaan tänään:
Kymmenen vuotta Mestaritoiminnassa työskennellyt rakentamisen tuotantotekniikan insinööri tuntee talon hyvin ja tietää, mihin suuntaan toimintaa pitää kehittää. Laatu ja ihmisten hyvinvointi ohjaavat uuden toimitusjohtajan ajatuksia. Hallituksen puheenjohtaja Jussi Ylinen on tyytyväinen, että toimitusjohtaja löytyi talon sisältä.
– Saimme paljon kiinnostusta tehtävään laadukkailta hakijoilta. Kandidaatit kävivät läpi kattavan haastatteluista, testauksesta ja soveltuvuusarvioinnista koostuvan prosessin. Olen iloinen, että Mestaritoiminnassa oleva korkea osaamistaso näkyi ja yhtiölle paras toimitusjohtaja löytyi talon sisältä. Haluan onnitella Jania nimityksestä ja odotan innolla alkavaa yhteistyötä, toteaa Jussi ja kiittää väistyvää toimitusjohtaja Veikko Simunaniemeä Mestaritoiminnan kehittämisestä ja johtamisesta.
– Yhtiö on hyvässä taloudellisessa tilassa ja asiakas- ja henkilöstötyytyväisyydet korkealla tasolla. Tästä on hyvä jatkaa yhtiön toimintaa Järvenpään kaupungin ja Mestariasuntojen asukkaiden hyväksi, kiittelee Jussi.
Uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävässään 2.5.2022.
Sitoutuneet työntekijät avainasemassa
Vuonna 2008 perustettu Mestaritoiminta Oy on kasvanut nopeasti keskisuureksi yritykseksi. Työntekijöitä on jo 61. Vuonna 2015 Järvenpään kaupungin siirrettyä kiinteistöjensä rakennuttamisen ja ylläpidon Mestareille työsarka on kasvanut koko ajan. Uusi toimitusjohtaja korostaa yhtiön menestymisen olevan kiinni osaavista ja toimintaan sitoutuneista työntekijöistä.
– Henkilöstön hyvinvoinnin kautta pystytään varmistamaan myös asiakkaalle paras mahdollinen toiminnan laatu. Töissä pitää olla hyvä fiilis, mikä on työmarkkinoilla yhä suurempi kilpailuvaltti tulevaisuudessa. Hyvinvointi koostuu monista tekijöistä, mutta itse olen korostanut myös pieniä hyvinvoinnin elementtejä; esimerkiksi ystävällisyys ei maksa mitään. Kun ihmiset jaksavat olla ystävällisiä toisilleen, jaksetaan kaikki paremmin, Jani toteaa ja korostaa, että Mestaritoiminnalla on jo kaikki se, mitä tulevaisuuden organisaatioilta vaaditaan eli muun muassa yhteisöllinen ajattelu.
– Ihmiset ovat ammattitaitoisia ja haluavat tehdä parhaansa. Veikon luotsaamana on luotu perustaa yhteisöllisyydelle, mutta yhteisöllisyys ei ole ikinä valmis, vaan sitä tulee jatkossakin vaalia ja parantaa, Jani toteaa.
Ihmisiä ei saa tappaa työllä
Mestaritoiminta tulee Kervisen mukaan jatkossakin kasvamaan ja on tärkeää, että kasvu tapahtuu suunnitelmallisesti. Ihmiset eivät saa väsyä liiallisen työmäärän takia, eikä taloutta saa rasittaa suunnittelemattoman toiminnan takia. Parhaillaan taloon ollaan rekrytoimassa kahta uutta projektipäällikkö ja yhtä talotekniikan asiantuntijaa. Asiantuntijuutta tarvitaan, jotta pysytään ajan hermolla.
– Meidän toiminta-ajatuksemme on kulkea askel edellä eli meidän täytyy tietää, mitä markkinoilla tapahtuu ja mitä asioita voidaan tehdä yrityksenä sekä henkilöinä paremmin. Myös digitaalisuuden kehittäminen ja tiedon oikeellisuus on entistä tärkeämpää, jotta saamme jatkossa enemmän reaaliaikaista tietoa päätösten pohjalle, Jani tuumaa ja korostaa myös hyvien yhteistyöverkostojen merkitystä.
– Yhteistyökumppanit auttavat palvelemaan asiakkaita joustavammin. Kaikkea osaamista ei tarvitse olla oman talon sisällä.
Kaiken pitää kestää päivänvaloa
Parempi palvelu on Janin mukaan ikään kuin kirjoitettu Mestaritoiminnan peruskiveen.
– Yhtiö on perustettu aikoinaan siksi, että kiinteistöhuollon palvelun laatu saatiin varmistettua. Laatuasiasta haluan pitää huolta jatkossakin. Kaiken tekemisen pitää kestää tarkastelu monestakin eri näkökulmasta.
Mestariasunnot ja Mestaritoiminta ovat toimineet paljon yhdessä ja toimivat jatkossakin, mutta lähitulevaisuudessa tullaan selkeyttämään yhtiöiden rooleja.
– On tärkeä, että pidetään jatkossakin tiivis yhteys. Meillä on yhtiöinä paljon yhteisiä toimintoja ja tavoitteita, mutta yhtiöiden omia tavoitteita pitää selkeyttää. Esimerkiksi vastuullisuusraportointia täytyy kehittää eteenpäin nimenomaan Mestaritoiminnan osalta, jotta se saadaan ohjaamaan toimintaamme tehokkaammin, toteaa Jani.
Arki pitää miehen pystyssä
Uusi toimitusjohtaja korostaa henkilöstön hyvinvoinnin merkitystä, mutta mitkä ovat nelikymppisen miehen omat keinot pitää hyvinvointia yllä?
– Liikunta mahdollistaa jaksamisen, mutta paras tuki työlle on toimiva arki ja perhe, eli ihan tavalliset arjen asiat, Jani naurahtaa.
