Järvenpään kaupunginhallituksen päätöksiä 22.12.2025

Kaupunginhallitus päätti vuoden viimeisessä kokouksessaan merkitä selvityksen kaupungin tilahallinnan organisoinnista tiedoksi ja antoi toimintaohjeeksi edistää selvitystä toiminnan ottamisesta kaupungille osittain ja toiminnan osittaista jättämistä Mestaritoiminta Oy:lle (vaihtoehto 3). Lisäksi kaupunginhallitus päätti antaa omistajaohjeena Mestaritoiminta Oy:lle välttää muita kuin operatiiviseen toimintaan liittyviä rekrytointeja, kunnes tulevasta tilahallinnan organisoitumisesta on päätetty. Päätettiin lisäksi, että asia tuodaan säännöllisesti kaupunginhallituksen käsittelyyn. Kaupunginhallitus päätti lisäksi hyväksyä Järvenpään kaupungin ja Mestaritoiminta Oy:n välisen palvelusopimuksen hinnoittelun vuodelle 2026.

Kaupunginhallitus päätti myös, että Järvenpään kaupunki myy vuokratontin osoitteessa Hahlakatu 35 yksityishenkilöille. Kaupunginhallitus antoi lisäksi lausuntonsa tiesuunnitelmasta liittyen maantie 1452 Vähänummentien liittymän parantamiseen Pohjoisväylän (mt 1456) kohdalla.

Kaupunginhallituksen pöytäkirjan voi käydä lukemassa sen valmistuttua kaupungin julkaisujärjestelmästä.

Lisätiedot:

Jarno Hautamäki
kaupunginhallituksen puheenjohtaja
040 046 4806
jarno.hautamaki@jarvenpaa.fi

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!