Järvenpään kaupunginhallituksen päätöksiä 27.4.2026

Järvenpään kaupunginhallitus päätti maanantain kokouksessaan ehdottaa kaupunginvaltuustolle lunastusluvan hakemista ympäristöministeriöltä koskien Pietilän kaupunginosassa ja Haarajoen asemanseudulla sijaitsevia kiinteistöjä. Alueella on tarvetta tonteille sekä asuinrakentamiseen että elinkeinoelämän tarpeisiin.

Päätös tehtiin äänestyksen jälkeen. Jorma Piisinen teki Tomi Passin kannattamana muutosehdotuksen lunastusluvan hakemisen hylkäämiseksi ja neuvottelujen jatkamista ensisijaisesti vapaaehtoisiin maanmyynteihin perustuen. Alkuperäinen esitys voitti äänestyksessä muutosehdotuksen äänin 8–3.

Kaavamuutoksia ja resurssiviisautta

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle myös Terholan uuden asuinalueen kaavan hyväksymistä sekä Terholan urheilu- ja virkistyspalvelualuetta, lähivirkistysalueita ja katualuetta koskevan asemakaavan muutosta.

Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi resurssiviisauden seurantaraportin, joka myös etenee vielä valtuustokäsittelyyn.

Katuvalaistuksen huolto- ja ylläpitopalveluiden sopimuskumppaniksi kaupunginhallitus päätti valita Eltel Networks Oy:n

Vanhankylän Kartanon kellariravintolan tila päätettiin vuokrata BC Catering tmi:lle.

Linkki kaupunginhallituksen pöytäkirjaan 27.4.2026

Lisätiedot:

Jarno Hautamäki
kaupunginhallituksen puheenjohtaja
040 046 4806
jarno.hautamaki@jarvenpaa.fi

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!