Järvenpään kaupunki juhlistaa itsenäisyyspäivää perinteisellä Itsenäisyyspäivän konsertilla

Järvenpään kaupunki juhlistaa itsenäisyyspäivää perinteeksi muodostuneella Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston sinfoniaorkesterin konsertilla Järvenpää-talon Sibelius-salissa tiistaina 6.12. klo 14.

Järvenpään kaupunki juhlistaa itsenäisyyspäivää perinteisin menoin.

Ohjelmassa on kaupunginhallituksen puheenjohtajan Eemeli Peltosen tervehdyssanat, Järvenpään Sibelius-Seura ry:n Sibelius-stipendin jakaminen nuorelle, järvenpääläiselle musiikinopiskelijalle sekä etenkin suomalaista musiikkia kapellimestari Teemu Hämäläisen johtamalta sinfoniaorkesterilta, joka soittaa teoksia muun muassa kansallissäveltäjältä Jean Sibeliukselta, Toivo Kuulalta, Oskar Merikannolta ja Eino Juhani Rautavaaralta.

Musiikin lomassa kuullaan Järvenpään teatterin näyttelijän Annu Kajanteen lausumana Raili Malmbergin Rakkaudentunnustus isänmaalle -runo sekä teatterin Jani Vesasen tulkitsemana Juhani Ahon runo Veljeni vierailla mailla.

Tapahtuman kesto on noin tunti. Sibelius-salin paikat täytetään saapumisjärjestyksessä, ei ennakkovarauksia. Turvallisuusmääräysten vuoksi yleisöä voidaan ottaa ainoastaan salin istumapaikoille.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa juhlistamaan yhdessä itsenäisyyspäivää!

Konsertin järjestävät yhteistyössä Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto ja Järvenpään kulttuuri- ja tapahtumapalvelut.

Lisätietoja:
Heidi Jäntti
kulttuurituottaja
Yleiset kulttuuri- ja tapahtumapalvelut, Hyvinvoinnin palvelualue
puh. 040 315 2201
heidi.jantti(at)jarvenpaa.fi

Jaa juttu: