Järvenpään kaupunki kohdentaa saamansa perinnön järvenpääläisten hyvinvointiin
—Hyvinvointi ja terveysJärvenpään kaupunki on saanut merkittävän perinnön järvenpääläisen kuolinpesän varoista. Lähes 642 000 euron suuruinen perintö käytetään nuorten työllistymisen vahvistamiseen, eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen sekä Järvenpään kaupungin 75-vuotisjuhlavuoden tapahtumiin lapsille, nuorille ja ikäihmisille. Kaupunginhallitus hyväksyi 26.1.2026 käyttösuunnitelman perinnön käytöstä.
Kulttuuria, liikuntaa ja tukea arkeen – useille vuosille ulottuva suunnitelma
Hyvinvoinnin sekä Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueet laativat yhdessä käyttösuunnitelman, joka kohdistaa perintövarat erityisesti lapsille, nuorille ja ikäihmisille suunnattuun toimintaan. Tavoitteena on tuottaa kuntalaisille elämyksiä, hyvää oloa ja virkistystä sekä tukea jaksamista arjessa. Perintövarojen käyttö jakautuu pitkäkestoisesti useammalle vuodelle 2026–2030.
Perintövaroja kohdistetaan muun muassa seuraaviin kokonaisuuksiin:
- Lapsille ja nuorille suunnatut toiminnot, kuten kulttuuripolku, Jäke harrastaa -toiminta, liikunnan lisääminen varhaiskasvatuksessa ja kouluissa, puistoruokailu, opiskeluhuollon tukeminen, Taitajakisa- ja Kiusaamisesta kipu -tapahtumat, perheiden osallisuuden tukeminen: 262 000 euroa
- Nuorten työllistymisen tukeminen, kuten kesätyöllistämisen vahvistaminen tulevina vuosina: 225 000 euroa
- Järvenpään 75-vuotisjuhlavuoden tapahtumat lapsille, nuorille ja ikäihmisille: 75 000 euroa
- Ikäihmisille suunnatut toiminnot, kuten kulttuurihyvinvointi palvelutaloissa ja museokohteissa sekä osallisuuden tukeminen: 45 000 euroa
- Kuntalaisille suunnatut tapahtumat muun muassa koulujen, opiston ja taiteilijoiden juhlavuosien tapahtumat: 34 000 euroa
Jokaiselle toimenpiteelle on nimetty oma vastuuhenkilö, joka huolehtii sen toteutuksesta ja seurannasta yhdessä palvelualueiden talouspäällikön kanssa. Mikäli toimintaympäristössä tapahtuu muutoksia, käyttösuunnitelmaa voidaan tarkentaa vastaavasti.
Lisätietoja: Kristiina Soots, Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja, Opetuksen ja kasvatuksen vs. palvelualuejohtaja, puh. 040 7015 207, kristiina.soots@jarvenpaa.fi