Järvenpään museokohteissa kävi kesällä ennätykselliset 26 000 vierasta – Villa Kokkonen oli yksi suosikkikohteista 

Arkkitehti Alvar Aallon säveltäjä Joonas Kokkoselle suunnittelema Villa Kokkonen avautui laajemmin yleisölle viime toukokuussa. Kesällä yleisöä houkuttelivat taiteilijakotiin paitsi opastetut kierrokset myös lukuisat tapahtumat.  

Järvenpään taidemuseo ja museokohteet Ahola, Suviranta ja Villa Kokkonen keräsivät tämän vuoden 2025 toukokuusta syyskuuhun yhteensä huikeat 26 000 kävijää.  

– Museokohteiden kävijämäärät kasvoivat tänä kesänä noin kolmanneksella viime kesään 2024 verrattuna. Tämä siivittää museopalveluiden kävijämäärät tänä vuonna kaikkien aikojen ennätykseen, yleisötyön palveluesihenkilö Pinja Petäjä Järvenpään taidemuseosta kertoo. 

Ryhmä ihmisiä seisoo puupaneelisessa olohuoneessa, jossa on suuret ikkunat ja sisustuselementtejä, kuten flyygeli, sohva ja taideteos seinällä.
Villa Kokkonen Järvenpäässä on ainutlaatuinen kotimuseo, johon pääsee tutustumaan kesäkaudella touko-syyskuussa yleisöopastuksilla tai erikseen varattavilla ryhmäopastuksilla. Lisäksi siellä järjestetään monipuolisia konsertteja ja keskustelutilaisuuksia. Kuva: Kapina Oy, Sami Lamberg

Kasvu johtuu etenkin Järvenpään taidemuseon kiinnostavasta Sibelius 160 vuotta -juhlanäyttelystä sekä Villa Kokkosesta, joka oli nyt ensimmäistä kesää museoksi remontoituna kokonaisuudessaan auki yleisölle. Taitelijakodin avajaiskesään kuului yleisöopastuksia ja monipuolisia tapahtumia Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämän 20 000 euron avustuksen turvin. Tapahtumat avasivat Joonas Kokkosen musiikkia ja Alvar Aallon arkkitehtuuria uusista näkökulmista. 

– Kuluneen kesäkauden aikana Villa Kokkosessa oli 12 tapahtumaa, ja niihin osallistui liki 900 kävijää. Yleisöopastuksia oli 355, ja lisäksi Villa Kokkosessa oli 54 tilattua opastusta ryhmille Australiasta Japaniin. Kokonaisuudessaan Villa Kokkosessa vieraili tämän vuoden touko-syyskuun aikana yhteensä noin 7400 kävijää, Petäjä sanoo.  

Maailmanmusiikkia ja keskustelutilaisuuksia 

Villa Kokkosen puupintainen työhuone on suunniteltu erityisesti säveltäjän tarpeisiin, ja sen poikkeuksellisen hieno akustiikka tekee siitä täydellisen paikan musiikkielämyksille.  

– Villa Kokkosessa on kuultu tämän vuoden aikana monipuolinen kattaus musiikkia maailmanmusiikista indieen ja klassiseen sekä lastenmusiikkiin. Taitelijakodin kauden päätti tunnelmallinen Iltavaloa-tapahtuma, jossa vierailijat pääsivät kuulemaan pianisti Aaron Aholan soittoa ja tutustumaan myös talon pihapiiriin ja saunaan, Petäjä kertoo.   

Konserttien lisäksi Villa Kokkosessa on järjestetty kulttuuriaiheisia keskustelutilaisuuksia ja muun muassa arkkitehtuurityöpaja lapsille.  

– Keskustelutilaisuuksissa kuultiin esimerkiksi Finlandia-palkintoehdokkaan Panu Savolaisen esittely suomalaisesta arkkitehtuurista. Viimeiset kiusaukset -keskustelutilaisuudessa järvenpääläislähtöiset ohjaaja Mikko Kouki ja sopraano Silja Aalto kertoivat rakastetun oopperan juhlavuoden produktiosta. 

Kaksi henkilöä juttelee ja hymyilee veistoksen vieressä, jolla on vanhemman miehen kasvot. Taustalla on ikkuna ja kasveja.
Ohjaaja Mikko Kouki ja sopraano Silja Aalto kertoivat rakastetun oopperan juhlavuoden produktiosta Villa Kokkosen Viimeiset kiusaukset -keskustelutilaisuudessa 28. toukokuuta 2025.  Kuva: Järvenpään taidemuseo, Jukka Cadogan

Käynti Villa Kokkosessa teki vierailijoihin vaikutuksen:  

”Aivan upea kohde. Loistava opas kertoi paljon talosta ja perheen elämästä. Paljon kaunista katseltavaa.” 

”Elävä pianomusiikki kohteessa kiertelyn taustalla oli miellyttävää. Ihana päästä käymään sisällä, niin monesti polkenut ohi. Alvar Aallon kädenjälki. Kotoisaa, paljon samanlaista sisustusta, kuin lapsena kotonani.” 

Pinja Petäjä iloitsee Villa Kokkosen saamasta palautteesta ja laajasta huomiosta. 

– Hienoa, että tämä uniikki taitelijakoti puhuttelee yleisöä. Samalla se on tuonut myös Järvenpäälle hyvää näkyvyyttä kulttuurikaupunkina. 

Villa Kokkonen sulki ovensa yleisöltä loppuvuodelle 2025 syyskuun lopussa, ja yleisöopastukset alkavat jälleen ensi vuoden toukokuussa 2026.  

Järvenpään taidemuseon Hiljaisuus ja metsä -näyttelyyn pääsee tutustumaan vielä ensi vuoden alkuun 4. tammikuuta 2026 saakka. Näyttelyssä juhlistetaan säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymää, josta on tänä vuonna kulunut 160 vuotta.  Hiljaisuus ja metsä -näyttely tuo esiin säveltäjän metsäsuhteen valokuvataiteilija Taneli Eskolan ja valotaiteilija Otso Vartiaisen teosten kautta.   

 Lue lisää: 

Villa Kokkosen tapahtumat | Järvenpään taidemuseo 
Näyttely: Hiljaisuus ja metsä – 160 vuotta Jean Sibeliuksen syntymästä  

Yhteystiedot: www.jarvenpaantaidemuseo.fi   

Lisätiedot: 

  • Yleisötyön palveluesihenkilö Pinja Petäjä, etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi, p. 040 315 2908  
  • Viestinnän erityisasiantuntija Paula Larjo, etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi, p. 040 315 3833  
Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!