Järvenpään sisäisten bussien aikataulut muuttuvat 9.8.2021
—Järvenpään sisäisessä bussiliikenteessä siirrytään maanantaina 9.8.2021 liikennöimään normaalien aikataulujen mukaan. Aikataulut ovat voimassa 5.6.2022 asti.
Aikaisempiin aikatauluihin verrattuna muutoksia on tullut linjojen 23, 24K ja 27 liikennöintiin. Linja 23 korvaa linjan 27 viikonloppuliikenteen. Lisäksi linjan 24K reittiin tulee muutos ja uusi reitti kulkee Pajalantien ja Puistotien välin reittiä Pajalantie-Pohjoisväylä-Helsingintie-Mannilantie-Sipoontie-Puistotie. Tällä muutoksella pyritään parantamaan koululaisliikennettä Ristinummen suunnalta.
Palveluliikennettä liikennöidään edelleen kahdella pienbussilla arkipäivisin klo 9 – 15 välillä ja lauantaisin yhdellä pienbussilla eteläistä ja pohjoista reittiä vuorotellen klo 9 – 16 välillä. Palveluliikenteestä on tehty erillinen, keväällä uusittu esite.
Uudet aikataulut ovat nähtävissä opas.matka.fi -sivustolla jo nyt ja tulostettavat aikataulut julkaistaan Uudenmaan joukkoliikennesivustolla ennen aikataulujen voimaantuloa. Aikataulujulkaisu sisältää myös yhdistelmäaikataulut Jamppa – Nummenkylän sekä Haarajoen suunnille. Yhdistelmäaikataulut sisältävät Järvenpään sisäisten linjojen lisäksi seudulliset linjat, jotka palvelevat Järvenpään sisäisiä yhteyksiä. Näihin on tullut myös muutoksia aikataulujen osalta.
Viimeisimmät bussiaikataulut ja -reitit: https://opas.matka.fi/ tai https://reittiopas.matkahuolto.fi/
Tulostettavat aikataulut: https://www.uudenmaanjoukkoliikenne.fi/
Järvenpään kaupungin joukkoliikennesivu: https://jarvenpaa.fi/liikenne
Lisätietoja:
Liikenneinsinööri Timi Veikkolainen, timi.veikkolainen@jarvenpaa.fi
Liikennesuunnittelija Mikko Kaukinen, mikko.kaukinen@jarvenpaa.fi