Järvenpään uusi valtuusto yksimielisenä 9.8.: ensimmäisessä kokouksessa valittiin valtuuston puheenjohtajisto, kaupunginhallitus sekä lautakuntien jäsenet

Esityslistat ja pöytäkirjat

Kaupunginvaltuusto kokoontui kuntavaaleissa valitussa uudessa kokoonpanossa maanantaina 9.8. Asialistalla oli uusien luottamushenkilöiden valinta. Valtuuston puheenjohtajisto ja kaupunginhallitus valittiin vuosiksi 2021 – 2023. Lautakuntien ja Järvenpään Veden jäsenet ja varajäsenet valittiin vuosiksi 2021-2025. Lisäksi nimettiin edustus moneen yhtymävaltuustoon ja johtokuntaan, esimerkiksi Keusoten valtuustoon.  

Petri Graeffe johtaa valtuustoa

Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Petri Graeffe (kok.), ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Jorma Piisinen (ps.) ja toiseksi puheenjohtajaksi Hanna Graeffe (vihr.)

Kokous oli yksimielinen

Järvenpään valtuustoryhmät saavuttivat juuri ennen kokousta yhteisymmärryksen luottamushenkilöpaikkojen jaosta ja kokous olikin hyvin yksimielinen.

– Kiitän valtuustoryhmiä rakentavista neuvotteluista ja yhteisymmärryksestä. Tämä antaa hyvän lähtökohdan Järvenpään valtuuston nelivuotiskaudelle ja yhteistyölle järvenpääläisten hyväksi, sanoo valtuuston puheenjohtaja Petri Graeffe.

Kaupunginhallituksessa puhetta johtaa Eemeli Peltonen

Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi valittiin Eemeli Peltonen (sd.), hallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Mikko Taavitsainen (ps.) ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Willem van Schevikhoven (kok). Kaupunginhallituksen varsinaiset jäseniksi valittiin Henry Berg (plus), Pirjo Komulainen (sd.), Katri Kuusikallio (vihr.), Tuija Kuusisto (kok.), Ismo Nöjd (peruss.), Tomi Passi (kesk.), Laura Virkkunen (peruss.) ja Tiia Östberg (kok.).

Opetus- ja kasvatuslautakunta 2021-2025 

Jouni Takala (ps.) valittiin lautakunnan puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajaksi valittiin Petri Ovaska (kok.). Jäseniksi valittiin Raimo Finér (ps.), Riitta Keinänen-Korpela (vihr.), Elina Koivisto (kesk.), Mikko Laakkonen (sdp.), Reetta Nick (vihr.), Suvi Pohjonen (kok.), Taru Salmivuori (sdp.), Antti Taavila (peruss.) ja Erika Turunen (plus).

Hyvinvointilautakunta 2021-2025

Hyvinvointilautakunnan  2021-2025 puheenjohtajaksi valittiin Seán McLoughlin (kok.) ja varapuheenjohtajaksi Peter Osipow (plus). Varsinaiset muut jäsenet ovat Taru Deniz (vihr.), Satu Haaparanta (sdp.), Jere Haavisto (vihr.), Peter Hagman (Pienen ihmisen asialla -ryhmä), Riina Kurkinen (ps.), Lassi Markkanen (sdp.), Mikko Perkoila (vas.), Anna Röynä (kesk.) ja Pia Valonen (kd.).

Kaupunkikehityslautakunta 2021-2025

Kaupunkikehityslautakunnan 2021 – 2025 puheenjohtajaksi valittiin Nea Karenius (sdp.) ja varapuheenjohtajaksi Petri Perta (ps.). Muut varsinaiset jäsenet ovat Marko Ekroth (ps.), Timo Haimala (sdp.), Riika Juuma (vihr.), Henri Kontkin (kok.), Esko Lappalainen (kesk.), Maiju Nikunlassi (ps.), Anne Partanen (plus), Hanna Partanen (kok.) ja Markku Tenhunen (kd.).

Valtuustoaloitteessa ehdotettiin sinilevän torjumista puomein

Uuden valtuuston ensimmäisestä valtuustoaloitteesta vastasi Järvenpää Plus. Usean valtuutetun allekirjoittamassa aloitteessa ehdotettiin sinilevän torjumista Tuusulanjärven uimarannalla. Tuusulan Rusutjärvellä vastaavasta kokeilusta on saatu lupaavia tuloksia Plussan Katja Revon mukaan.

Valtuuston puheenjohtajisto vasemmalta lukien: Hanna Graeffe, Petri Graeffe ja Jorma Piisinen.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajisto vasemmalta lukien: Mikko Taavitsainen, Eemeli Peltonen ja Willem van Schevikhoven.
Petri Graeffe on valtuuston puheenjohtaja 2021-2023.
Eemeli Peltonen johtaa puhetta kaupunginhallituksessa 2021-2023.
Nuorisovaltuustosta tuttu Seán McLoughlin on nyt hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja 2021-2025.
Kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtajana on Nea Karenius 2021-2025.

Jaa juttu: