Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset keskustelussa Villa Kokkosessa 28.5.

Keskustelutilaisuus: Viimeiset kiusaukset 50 vuotta. Keskiviikkona 28.5. klo 18.00.

Kaksi henkilöä: vasemmalla on mustavalkoinen muotokuva parrakkaasta henkilöstä, jolla on tummat hiukset kiinni. Oikealla on värikuva naisesta, jolla on tummat hiukset ja punaiset huulet, katsoen hieman sivulle.
Kuvat: Lari Järnefelt ja Kristina Tsvetskova.

Villa Kokkosessa sukelletaan suomalaisen oopperan merkkiteoksen, Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset, maailmaan. Oopperan kantaesityksestä tulee kuluneeksi 50 vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi Tampereen Ooppera sekä Savonlinnan Oopperajuhlat ovat toteuttaneet teoksesta uuden yhteistuotannon, jonka ensi-ilta oli Tampereella maaliskuussa 2025. 

Tilaisuudessa saamme vieraaksi ohjaaja Mikko Koukin ja sopraano Silja Aallon. Keskustelua luotsaa tietokirjailija Pekka Hako.  

Musiikkikriitikko Harri Hautala kuvailee oopperan vaikuttavuutta Helsingin Sanomien arvioinnissa:

”Eihän se ihan tavallista ole, että 1900-luvun jälkipuoliskolla tehdystä oopperasta lähtee kotiin tarttuvaa melodiaa hyräillen. Joonas Kokkosen Viimeisten kiusausten suuri teema, Paavon virsi, jää soimaan päähän esityksen päätyttyä aivan kuin Verdin tai Puccinin oopperoiden hittiteemat.” 

Aika: Keskiviikko 28.5. klo 18 

Paikka: Villa Kokkonen 

Kesto: 1 tunti 

Liput: Museon pääsylipun hinnalla 20/18 € tai Museokortilla/Kaikukortilla 

Ilmoittautuminen: Sitova ennakkoilmoittautuminen, paikkoja rajoitetusti.

Sisälle ei pääse tilaisuuden alkamisen jälkeen.

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!