Kanansiivistään tunnettu Hook rantautui kesäksi Rantapuistoon

Ravintola laajentaa Rantapuiston palveluntarjontaa.

Hook on avoinna koko kesän. Kuva: Ari Minadis

Järvenpään Rantapuistoon Kasinokujan parkkipaikan viereen avautui toukokuun lopulla Hook Kesäravintola, joka palvelee asiakkaita ainakin elokuun loppuun asti.

Konttiravintolan listalta löytyy kanansiipiä, lisukkeita sekä erilaisia virvokkeita. Kaikki tuotteet ovat kotimaisia, ja kastikkeet on tehty Hookin omalla salaisella reseptillä. Ruoan voi halutessaan napata myös mukaan. Koiriakaan ei ole unohdettu, jos jano pääsee yllättämään.

Hook Kesäravintolan tavoitteena on saada asiakkaiksi siipifaneja ympäri Suomen ja mahdollistaa rento ajanvietto hyvässä seurassa.

Hook Kesäravintolasta on mahtavat näkymät Rantapuistoon ja Tuusulanjärvelle. Kuva: Ari Minadis.

Hook Kesäravintola työllistää myös seitsemän paikallista 14–22-vuotiasta nuorta, jotka osallistuvat monipuolisesti niin ruoantekoon, toimitusten purkuun kuin asiakaspalveluun. Hookin tavoitteena on, että nuoret oppivat asiakaspalvelutyön lisäksi myös pienliiketoiminnasta.

Myöhemmin selviää, nähdäänkö Hook Kesäravintola Rantapuistossa myös ensi kesänä. Hook on franchising periaatteella toimiva ravintolaketju, jolta löytyy toimipaikkoja myös muualta Suomesta.

Työntekijä Jossu palvelemassa asiakkaita. Kuva: Ari Minadis.
Loungilla voi nautiskella aurinkotuoleissa aurinkovarjon alla tai levittää piknikviltin nurmikolle. Kuva: Ari Minadis.

Aukioloajat

Ma-to klo 12–20 (myös klo 20–23, mikäli asiakkaita riittää)

Pe-la klo 12–22 (myös klo 22–23, mikäli asiakkaita riittää)

Su klo 12–18 (joustavasti pidempään, mikäli asiakkaita riittää)

Sadesäällä kiinni.

Ajantasaista tietoa mm. aukioloajoista löytyy Hook Kesäravintolan somekanavista.

Somekanavat

hookrantapuisto2022 (Instagram)

HOOK Kesäravintola – Järvenpään Rantapuisto (Facebook)

Jaa juttu: