Kaupungin kunnallistekniikan työmaat ja niiden vaikutus koululaisten kulkemiseen
—Kadut ja liikenneKaupunkitekniikka ja Järvenpään Vesi rakentavat Järvenpäässä kesän ja syksyn 2025 aikana useissa kohteissa kunnallistekniikkaa. Rakentamiskohteet on esitetty oheisessa kartassa.
Koululaisten koulureittejä suunniteltaessa on hyvä huomioida karttaan merkityt työmaiden sijainnit.
Koululaisia on hyvä opastaa, että työkoneiden ja kuorma‐autojen läheisyydessä liikuttaessa sekä koneiden ohi kuljettaessa on tärkeää noudattaa varovaisuutta ja varmistaa, ettei liikkuminen tapahdu liian lähellä koneita. Lisäksi on hyvä varmistaa, että koneen kuljettaja on aina myös havainnut liikkujan.
Urakoitsijat ja muut työmaiden toimijat varmistavat turvallisen liikkumisen työmaiden läheisyydessä sekä niiden ohitse. Työmailla on liikennejärjestelyin huomioitu, että käytössä on turvalliset kulkureitit sekä opastetut kevyenliikenteenväylät ovat aina kunnossa ja turvallisia käyttää. Urakoitsijoita ja rakennustyömaiden toimijoita on muistutettu ja tarkennettu toimimaan suurta varovaisuutta noudattaen koululaisten ja muiden tienkäyttäjien läheisyydessä työmaiden alueella.
Työmaajärjestelyistä ja kiertoreiteistä tiedotetaan Järvenpään kaupungin verkkosivuilla.
Alla on esitetty kaupungissa meneillään olevia infrahankkeita, joilla on mahdollisesti vaikutusta koulureitteihin:
Ainolan vaihe 1 viimeistelyt
Alueella rakennetaan kadun pintarakennetöitä Viulukonsertonkadulle, Viulukonsertonkujalle, Sinfonian aukiolle ja Iltalaulunkujalle. Rakentamiseen kuuluu kevyenliikenteenväylien rakentamistöitä. Liikennejärjestelyt ja kulkureitit työmaan läpi on kerrottu opastein ja tiedotteilla. Työmaa valmistuu marraskuun 2025 loppuun mennessä.
Ainolan aluekeskus vaihe 2 rakentaminen
Alueelle on rakennettu uusia katuja, vesihuoltoa, päällystystöitä ja viherrakentamista Viulukonsertonkadulla, Kevätlaulunkujalla ja Kesälaulunkujalla. Kohteessa saneerataan myös vanhoja katuja Matinkujalla, Valtterinkujalla, Horsmatiellä, Perttiläntiellä ja Laurikkalantiellä. Uudet katuyhteydet ja kulkureitit on otettu käyttöön heinäkuussa 2025. Viimeistelytöitä on edelleen käynnissä katualueilla.
Kinnarinpolun pyörätien rakentaminen
Kinnarinpolun pyörätien urakassa kadun pintarakenteet uusitaan, vesihuolto ja valaistus uusitaan välillä Mannilantie–Pohjoisväylä. Kinnarinpolku pidetään käytössä pääosin ja kiertotiejärjestelyt ja kevyenliikenteen kulkureitit ilmoitetaan ja informoidaan kaupungin tiedotteilla. Työmaan valmistuminen lokakuun 2025 loppuun mennessä.
Anni-tädin alueen kunnallistekniikan rakentaminen
Anni-tädin alueen kunnallistekniikan rakentamisessa rakennetaan uutta kunnallistekniikkaa Vanhankyläniemeen, rakennetaan uudet kadut, vesihuolto, ja valaistusrakenteet. Saneerattavia katuja ovat muun muassa Stålhanentie, Stålhaninraitti ja Lampurinpolku. Alueen kulkuyhteydet ja liikennejärjestelyt, kevyenliikenteen kiertoreitit on ilmoitettu ja tiedotettu Järvenpään verkkosivuilla. Rakentaminen valmistuu vuoden 2025 loppuun mennessä.
Laurilan vesihuollon vaihe 1 rakentaminen
Urakassa rakennetaan ja uusitaan alueen vesihuoltoa ja katurakenteita. Rakentaminen sijoittuu Uudenmaantielle välillä Peltolantie-Auertie, Kimalaispolku, Mehiläispolku, Ampiaispolku ja Sarkatie. Alueella on käytössä muuttuvia liikennejärjestelyjä ja kevyenliikenteen kiertoreittejä, jotka opastetaan ja ilmoitetaan Järvenpään verkkosivuilla. Urakka valmistuu toukokuussa 2026.
Marjakuusenpuiston rakentaminen
Kohteessa rakennetaan ja saneerataan vanha puisto uusin rakentein Haarajoen alueella. Puisto suljetaan työmaan ajaksi. Urakka valmistuu syyskuun 2025 puoleen väliin mennessä.
Satukallion vaihe 2 rakentaminen
Satukalliossa toteutettava hanke kattaa katujen ja vesihuoltoinfran uudistamisen useilla alueen kaduilla. Rakentamis- ja saneeraustöitä tehdään seuraavilla kaduilla: Satukallionkuja, Kurjenkellonpolku, Kukkakatu ja Kukkapolku välillä Suvikatu–Kukkakuja, sekä Suvikadulla välillä Sipoontie–Kukkakatu. Vesihuoltotöitä tehdään lisäksi Peurankellonkujalla, Kellokukankadulla välillä Peurankellonkuja–Kurjenkellonkuja ja Kurjenkellonkujalla.
Koko urakan on arvioitu valmistuvan joulukuun loppuun 2025 mennessä.
Alhotien ja Kytötien risteys, liikenneturvallisuus
Alhotien-Kytötien liittymässä parannetaan liikenneturvallisuutta. Työssä uusitaan katujen pintarakenteita ja valaistusta. Maanrakennustöiden on arvioitu valmistuvan heinäkuun 2025 loppuun mennessä.
Vanhan yhdystien vesihuolto
Vanhan yhdystien vesihuollon saneeraustyömaalla tehdään päällystys ja viimeistelytöitä elokuun aikana. Hanke on kokonaisuudessaan valmis elokuun 2025 loppuun mennessä.
Ainolan alue sekä lisäraiteen rakentaminen
Ainolan alueella on rakennettu uusia kulkuväyliä ja osin alueen lävitse kulkee sorapintaiset kevyenliikenteenväylät. Alueella on käynnissä myös useampi talonrakennushanke, joiden johdosta alueella liikkuu paljon työmaiden raskasta liikennettä. Alueen ohi ja läpi on järjestetty kevyelle liikenteelle kulkuväylät.
Väylävirasto suorittaa alueella lisäraiteen rakentamista, jonka johdosta radanläheisyydessä Ristinummentiellä, Ainolanväylällä, Horsmatiellä sekä Horsmakadulla on työmaajärjestelyjä sekä runsaasti työmaaliikennettä. Osa Horsmakadusta on myös kokonaan suljettuna.
Radan itäpuoleinen kevyenliikenteenväylä välillä Kyröläntie–Sipoontie on myös suljettuna.
Lisätietoa Väyläviraston Helsinki-Riihimäki ratahankkeesta Väyläviraston sivuilta. Lisäksi Väyläviraston ajankohtaisia hankkeita voi seurata myös viraston Facebook-sivujen kautta.