Kolmenkierto: Vastaa kyselyyn jätehuollon palvelutasosta

Jätehuollon palvelutasossa määritellään, millaisia jätehuollon palveluita kuntalaisille ja kiinteistöille tarjotaan tällä hetkellä Kiertokapula Oy:n alueen 13:ssa kunnassa, ja kuinka palveluja halutaan jatkossa kehittää.

Jätehuollon palvelutason määrittely on käynnissä parhaillaan. Palvelutasoa määrittelevät yhdessä kunnat, Kiertokapula Oy ja kuntalaiset. Määrittelytyötä koordinoi jätehuoltoviranomainen.

Jätelaki on muuttunut viime vuosina paljon, jonka vuoksi palvelutason määrittely on jälleen ajankohtaista. Jätelain muutokset näkyvät asukkaiden arjessa erityisesti tänä ja ensi vuonna.

Asukkailla on mahdollisuus kertoa mielipiteensä jätehuollon palveluista nettikyselyn kautta. Kysely on anonyymi, lyhyt ja vastaaminen kestää noin 5-10 minuuttia. Kysely on avoinna 15.3.2023 asti.

Jätehuollon järjestäminen pitää sisällään jätteen keräyksen, kuljetuksen ja käsittelyn, jäteneuvonnan, tiedotuksen ja valistuksen järjestämisen. Jätehuollon järjestäminen rahoitetaan kunnan jätetaksaan perustuvilla jätemaksuilla. Verovaroja ei voi jätehuollon järjestämiseen käyttää.

Jaa juttu: