Maailman suurin varhaiskasvatuksen vanhempainilta 6.9.2023 – Kielten rikas maailma oppimispolun perustana
—VarhaiskasvatusMaailman suurin varhaiskasvatuksen vanhempainilta järjestetään syyskuussa kolmatta kertaa. Tänä vuonna tapahtumassa keskitytään siihen, miten lasten kielen kehitystä edistetään ja luodaan vahva perusta niin vuorovaikutustaidoille kuin lukemaan ja kirjoittamaan oppimiselle. Tule seuraamaan ohjelmaa verkossa 6.9. klo 17.50 alkaen. Jaa illan aikana omia kokemuksia hyvistä käytänteistä vahvistaa lapsen uteliaisuutta kieleen ilon ja kiinnostuksen kohteiden kautta.
Tilaisuuteen ovat tervetulleita varhaiskasvatuksessa olevien lasten vanhemmat ja huoltajat sekä varhaiskasvatuksen henkilöstö ja myös huoltajat, joiden lapselle varhaiskasvatus on tulevaisuudessa ajankohtaista. Vanhempainilta on hyvä tilaisuus vaihtaa kokemuksia muiden vanhempien ja huoltajien kanssa.
Vanhempainillassa paikalla ovat lisäksi Opetushallituksen asiantuntijat ja he vastaavat illan aikana tuleviin kysymyksiin. Iltaan osallistuvat myös Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhä ja mahdollisesti uusi opetusministeri Anna-Maja Henriksson.
Tapahtumaan pääset kirjautumaan noin kaksi viikkoa ennen tapahtumaa. Kirjautuessa saat sähköpostiisi osallistumislinkin Howspace-alustalle, jossa illan ohjelmaa voi seurata ja keskustelu järjestetään. Kirjautumisen jälkeen pääset myös vastaamaan vanhempainillan ennakkokyselyyn.
Lue lisää illan ohjelmasta ja liity mukaan!
