Mankalan koulun hankesuunnitelma ja resurssiviisauden seurantaraportti kaupunginhallituksen esityslistalla 5.5.2025

Järvenpään kaupunginhallituksen maanantaisessa kokouksessa käsitellään mm. Mankalan koulun peruskorjaushanketta.

Mankalan koulu lähestyy teknisesti peruskorjausikää. Rakennuksessa on tehty useita kuntotutkimuksia, joissa on havaittu korjaustarpeita toteuttavaksi seuraavan viiden vuoden aikana. Valtuuston vuosille 2025–2034 hyväksymässä investointiohjelmassa Mankalan koulun peruskorjauksen ensimmäinen vaihe on aikataulutettu vuosille 2025–2028.

Valmistelussa on päädytty esittämään, että ensimmäinen vaihe toteutetaan yhtäjaksoisesti, jolloin koko Mankalan koulu siirtyy samanaikaisesti väistötiloihin ja remontin kesto on 18 kuukautta. Koko vaiheen yksi korjausurakka ajoittuisi kesäkuun 2026 ja marraskuun 2027 väliselle ajalle ja käyttöönotto tapahtuisi vuoden 2028 alussa.

Kaupunginhallitukselle esitetään nyt hankesuunnitelman hyväksymistä. Väistöistä ja väistöjen kuljetuksista on tarkoitus erikseen viimeistään huhtikuussa 2026.

Kaupungin hallitus käsittelee maanantain kokouksessaan myös Hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma vuosille 2026–2029. Kaupunginhallituksesta asia etenee kaupunginvaltuuston käsittelyyn. Samoin resurssiviisauden seurantaraportti 2024 käsitellään vielä kaupunginvaltuustossa kaupunginhallituksen merkittyä sen tiedoksi.

Maanantain kokouksessa käsitellään myös mm. Kirjastokatu 4:ssä sijaitsevan tilan vuokraamista Tuusulan kunnalle, Kalliomaan koululle.

Linkki esityslistaan 5.5.2025

Lisätietoja:

Iiris Laukkanen
kaupunginjohtaja
puh. 040 315 3155
s-posti: iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!