Mestariasunnot: Naavatien tornitalojen julkisivuremontti valmistunut
—Asuminen ja ympäristöMestariasuntojen Naavatie 4-6:n mittava julkisivuremontti valmistui vuoden lopulla. Asukkaille on maksettu korvaukset aiheutuneesta asumishaitasta.

Vuonna 1971 valmistuneisiin kahteen tornitaloon uusittiin vesikatto ja osa parvekkeista sekä rapattiin ja maalattiin julkisivu parvekkeineen. Kaikki parvekkeet myös lasitettiin. Osan asunnoista seiniin lisättiin eristettä. Piharemontti tehdään loppuun keväällä.
– Remontti oli mittava sekä laajuutensa että ajallisen kestonsa vuoksi. Erityisesti viimekesäinen talojen huputus koetteli asukkaiden kärsivällisyyttä, mutta paljon on nyt tullut myös positiivista palautetta muun muassa parvekkeiden lasituksista, kertoo isännöitsijä Roope Rouvinen.
Julkisivuremonttia viivästytti vuoden 2022 alun kovat pakkaset, ja remonttiaikataulua jouduttiin keväällä tarkistamaan. Sittemmin remontin aikataulussa pysyttiin keväällä sovitun mukaisesti. Talventulo kuitenkin hidasti jälleen pihaurakointia loppuvuodesta.
– Kerralla tullut talvi lopetti työt hieman aiemmin kuin toivoimme. Piha-alue vaati myös merkittävän paljon kiilaamista muun muassa hulevesijärjestelmän toimintakyvyn saamiseksi, mikä sekin viivästytti pihan valmistumista. Remontti saadaan pihan osalta päätökseen vasta keväällä, kertoo Mestaritoiminta Oy:n projektipäällikkö Janne Juujärvi.
Piharemontin keskeneräisyys ei aiheuta asukkaille korvattavaa asumishaittaa. Piha on jälleen asukkaiden aktiivisessa käytössä kesään mennessä.
Lisätietoja:
Isännöitsijä Roope Rouvinen, roope.rouvinen@mestariasunnot.fi, puh. 040 922 5225
Projektipäällikkö Janne Juujärvi, janne.juujarvi@mestaritoiminta.fi, puh. 040 922 2262
Tiedote on julkaistu alun perin Mestariasuntojen sivuilla.