Miltä ruoka maistuu? Järvenpää seuraa nyt koulu- ja päiväkotiruoan laatua palautelaitteilla

Järvenpään kaupunki on käynnistänyt koulu- ja päiväkotiruuan laadun seurannan ottaessaan käyttöön palautelaitteita, joilla kerätään lapsilta ja nuorilta tietoa aterioiden maistuvuudesta. Tavoitteena on parantaa aterioiden laatua ja kannustaa lapsia syömään koulussa ja päiväkodissa tarjottua ruokaa. Laadun seurannan taustalla on huoli siitä, että ylä- ja jopa alakouluissa osa oppilaista jättää aterioita väliin, ja samalla halutaan arvioida ateriapalvelujen onnistumista ruoan maukkauden näkökulmasta. 

– Kouluruuan laatu puhuttaa sekä Järvenpäässä että valtakunnallisesti. Kun keräämme tietoa systemaattisesti, pystymme tekemään parempia ja perustellumpia päätöksiä. Näin saamme kuuluviin myös niiden ruokailijoiden äänen, jotka eivät muuten ehkä tulisi kuulluiksi. Haluamme aidosti osallistaa lapset ja nuoret mukaan arvioimaan ruoan laatua. Ensi vuonna pääsemme myös tarkastelemaan, miten uusi sopimus vaikuttaa ruokapalveluiden laatuun, hankintapäällikkö Petra Pantsar kertoo. 

Kaupunki on hankkinut käyttöönsä neljä palautelaitetta, joita kierrätetään eri yksiköissä kolmen vuoden aikana. Tällä hetkellä laitteet ovat käytössä Cooperin päiväkodissa, Haarajoen ja Kinnarin kouluilla sekä Järvenpään Yhteiskoululla. Laiteella kysytään yksinkertaisesti: “Miltä ruoka maistui tänään?” ja vastaukset annetaan painamalla eri värisiä hymiöpainikkeita. Päiväkodeissa palautetta voi antaa useamman kerran päivässä esimerkiksi lounaan ja välipalan jälkeen. Näin saadaan kuva eri aterioiden laadusta ja voidaan havaita mahdolliset erot esimerkiksi lounaan ja välipalan välillä. 

Cooperin päiväkodissa palautelaite on herättänyt uteliaisuutta ja innostusta. Aluksi lapsista oli hauskaa vain painella nappuloita, mutta toistojen ja keskustelujen myötä he alkoivat valita hymiön sen mukaan, miltä ruoka oikeasti maistui. Kasvattajien mukaan laite on lisännyt ruokapöytäkeskusteluja ja jopa kannustanut maistamaan uusia ruokia, sillä “ilman maistamista ei voi kertoa laitteelle, miltä ruoka maistui”. 

–  Puuro oli hyvää niin painoin vihreää nappia, totesi 3-vuotias.  

Palaute kerätään ja analysoidaan sen mukaan, mitkä ruokalajit saavat kiitosta ja mitkä kaipaavat kehittämistä. Kahden ruokalistakierroksen jälkeen eli joka 12:s viikko laaditaan kooste, jossa yhdistetään eri yksiköissä annetut arviot ruokalajeittain. Näitä tuloksia hyödynnetään kaupungin ja ruokapalvelujen toimittajan yhteisissä laatukeskusteluissa. Tavoitteena on, että ruoan laadun arviointi ei jää kertaluonteiseksi, vaan se muodostuu jatkuvaksi käytännöksi, jonka avulla voidaan seurata kehitystä pidemmällä aikavälillä. Nykyiselle ateriapalvelujen toimittajalle Palmialle on mahdollista antaa palautetta, esittää kysymyksiä ja antaa kehittämisehdotuksia heidän oman palautelomakkeensa kautta.  

Laadunseuranta tukee myös kaupungin tulevaa ateriapalvelujen kilpailutusta. Palmian nykyinen sopimus on voimassa 2026 elokuun loppuun saakka, ja uusi kilpailutus järjestetään vuodenvaihteessa. Uusi toimittaja aloittaa työnsä syksyllä 2026, ja seurannan keruu jatkuu ainakin kaksi ensimmäistä sopimusvuotta. Tavoitteena on sitoa ateriapalveluiden laatu entistä tiiviimmin ruokailijoiden kokemukseen.  

Lisätietoa: 

Petra Pantsar, hankintapäällikkö 

petra.pantsar@jarvenpaa.fi 

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!